tiistai 11. joulukuuta 2018

Liikkuva koulu-hanke

Oulun kaupungin Liikkuva koulu ja Pohjois-Pohjanmaan liikunta haluavat edistää koulujen ja seurojen välistä yhteistyötä. Vuonna 2017 urheiluseuroja ympäri Oulua lähestyttiin uudenlaisella hankkeella tuoda liikuntaa lisää koululaisten arkeen.  Meillä seurassa oltiin jo mietitty pidemmän aikaa, kuinka voisimme tarjota harrastecheerleadingia Oulun ja lähikuntien kouluissa, joten tällainen hanke sopi meille erittäin hyvin.

Kiinnostuneita seuroja kaupungissamme oli 24, ja meidän seuramme lähti myös mukaan yhteistyöhön.  Koulut saivat seuratarjottimen, josta he saivat valita minkälaista urheilukokeilua haluavat kouluillansa tarjota. Northern Lights Cheerleading sai useita yhteydenottoja kouluilta, ja kaikki käytettävissä olevat tunnit menivät viikoissa.

Projekti lähti nopeasti käyntiin, kun kouluseuratarjotin jaettiin kouluille. Ensimmäiset koulut ottivat yhteyttä heti ensimmäisenä päivänä. Kouluvierailuista vastaa seurassamme valmennuskoordinaattori Niina Keskinarkaus, joka toimii yhteyshenkilönä Oulun kaupungin sekä Oulun koulujen kanssa. Niina on myös toiminut ohjaajana cheerleadingin näyttötunneilla.

Vuonna 2017 syksyllä teimme yhteistyötä Oulun Normaalikoulun, Kaakkurin-, Haukiputaan-, Länsituulen-, Kellon-, Lintulammen- ja Jokirannan koulun kanssa. Vuonna 2018 pidimme lisätunteja, koska kysyntä lajia kohtaan oli suurta. Keväällä 2018 vierailimme Myllytullin-, Merikosken-, Pöllonkankaan, Kaakkurin- ja Oulun Normaalikoulussa.

Kouluvierailut tehtiin aina samalla kaavalla ja sisällöllä. Alkuun Niina kertoi yleisesti cheerleadingistä sekä seurastamme ja kiinnostuneet saivat kysellä harrastuksesta enemmän.  Esittelyn jälkeen aloitettiin itse harjoitukset hyvällä alkulämmittelyllä, jossa käytiin läpi isoimmat lihasryhmät, ikätason mukaisin harjoittein. Maa-akrobatian perusteita käytiin jo alkulämmittelyssä, riippuen oliko kouluilla alustaa, jossa pystyi tekemään esimerkiksi kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä.  Tämän jälkeen siirryttiin lajiharjoitteluun ja käytiin läpi cheerleadingin perusteita, käsiliikkeitä sekä hyppytekniikkaa.  Kaikkien lempijuttuna on ollut kuitenkin erilaiset nostot ja niiden harjoittelu. Jokaisen kouluryhmän kanssa päästiin kokeilemaan stunttaamista, ja toisten kanssa tehtiin jo vähän haastavampiakin nostoja.

Koululaiset ovat lähteneet innoissaan lajikokeilusta, ja moni tulikin tunnin jälkeen kysymään, kuinka voi päästä mukaan harrastamaan cheerleadingiä, joka on näkynyt meillä alkeiskurssien valtavana suosiona.


Kesällä osallistuimme Oulun koulujen sporttipäiviin, jossa kahden päivän aikana koululaisia oli yhteensä noin 400. Ryhmästuntti Revolution oli mukana innostamassa lapsia ja nuoria liikkumaan. Tapahtumassa koululaiset kiertelivät luokittain eri liikuntapisteitä. Meidän pisteellämme kaikki pääsivät kokeilemaan reisiseisontaa (matalan tason nosto) eri tehtävissä omalla porukallaan. Lopuksi vielä jokainen halukas pääsi Revolutionin hissitehtaaseen, joka olikin täysi hitti! Melkein jokainen oppilas sekä opettaja uskaltautui nousemaan stunttiin ja saimme mahtavia kokemuksia harrastajille kuin myös ohjaajillekin!






Toivomme, että saamme jatkaa projektia taas vuonna 2019 ja viedä lajitietoisuutta yhä useampaan Oulun kouluun.


Seura kiittää kaikkia kouluja yhteistyöstä!

torstai 22. marraskuuta 2018

Oululaista kilpacheerleadingia 25-vuotta

Neljännesvuosisata. Se on pitkä aika. Oululainen kilpacheerleading on ehtinyt nuoren aikuisen ikään. Tänä vuonna on juhlittu monin eri tavoin seuran juhlavuotta. Jos ihan tarkkoja ollaan, on ensimmäiset cheerleaderit nähty Oulussa amerikkalaisen jalkapallon kentän laidalla jo 1980-luvun alkupuolella, mutta me olemme seurassa aina laskeneet aikaa siitä, kun vuodesta 1993 alkaen on osallistuttu lajin omiin kilpailuihin yhtäjaksoisesti, aina tähän vuoteen saakka. Noista vuosista alkaen lajissa on enemmän keskitytty oman lajin taitokehitykseen ja kilpailutoimintaan, mutta tietenkään cheerleaderin ”perustyötä” eli kannustamistakaan ei ole vuosien varrella unohdettu (voit lukea lisää seuran historiasta tämän blogin aiemmista kirjoituksista).

Neljännesvuosisadan aikana olemme liikuttaneet Oulun alueella tuhansia ja taas tuhansia oululaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Se on hieno asia, josta olemme seurana todella ylpeitä. Edelleen kilpacheerleading liikuntamuotona pitää Oulun alueella hyvin pintansa ja tällä hetkelläkin seurassa harrastaa noin 650 harrastajaa – Olemme voineet tarjota vuosien saatossa monille oululaisille hyviä liikuntakokemuksia, joillekin jopa elinikäisen liikuntamuodon ja tapoja harrastaa vaikkapa seuratoimintaa, jos se on kiinnostanut myöhemmällä iällä.

Kuten elämään, kuuluu myös seurahistoriaan paljon erilaisia muistoja. Hyviä hetkiä niin treenisaleilla kuin kilpailuissakin. Kilpailuissa joukkueemme ovat voittaneet Suomen ja Euroopan mestaruuksia niin cheerleadingin kuin cheertanssinkin puolella, ja kuuluupa seuran meriittilistaan yksi MM-hopeakin siltä ajalta, kun Suomen edustajaksi valittiin vuosittain SM-kilpailun perusteella seurajoukkue. Onnistumisten ja menestyksen lisäksi, kuten urheiluun kuuluu, on matkan varrella koettu pettymyksiäkin. Jollekin harrastus ei vastannutkaan odotuksia, tai kilpailumenestys ei aina ole ollutkaan huippuluokkaa. Seuran toiminnan kannalta isoja mietinnän paikkoja ovat olleet ne hetket, kun toiminta on kasvanut eikä kaupungin liikuntatilat ole enää riittäneet toimintaan – Isoja päätöksiä, unettomia öitä ja monen monta vapaaehtoisten seuratoimijoiden tuntia on kulunut uusia toimintamalleja tai suuren suuria päätöksiä valmistellessa. Kaikki tämä kuuluu elämään, niin myös seuran ja lajin elinkaareen. Moniulotteisesta ja monipuolisesta seurahistoriasta olemme ylpeitä, sillä se on muovannut meidän seurasta juuri sellaisen kuin se on nyt – Vahvan, yhteisöllisen ja paitsi rohkeasti tulevaisuuteen katsovan, myös menneisyyttä arvostavan.

Neljännesvuosisata on juhlimisen arvoinen asia ja koko vuosi onkin ollut juhlavuosi seurassa. Seura yllätti valmentajat kevättalvella yllätysmatkalla, kun rohkeat matkalle ilmoittautuneet kuljetettiin Ruotsiin Luulajaan viikonloppumatkalle seuraamaan Pohjois-Ruotsin Aluemestaruus-kilpailuja. Juhlavuoden kunniaksi Oulussa on järjestetty kaksi lajin kilpailua tänä vuonna, yhteistyössä Suomen Cheerleadingliiton kanssa. Molemmat kilpailut toivat hyvin näkyvyyttä lajille kaupungissa ja ennenkaikkea talkoopanoksellamme saimme tarjottua omille jäsenillemme harvinaista herkkua, eli kotikisat kahteen otteeseen. Pitkäaikaisia valmentajia on myös muistettu valmentajatakeilla ja uudenlaisella valmennuskorvausmahdollisuudella. Juhlavuonna on myös toteutettu monenlaisia tempauksia, kuten elokuun Perhepäivät ja loppuvuoden Tähtikisa seuran joukkueille, jossa kaikilla joukkueilla oli tasavertainen mahdollisuus osallistua harjoitushallin siistinä pitämiseen ja voittaa joukkueelle 300 euron stipendi joukkueen omaa toimintaa varten – Jännät paikat onkin käsillä, sillä voittaja julkistetaan kuluvan viikon lauantaina Joulunäytöksessä.

Virallisesti juhlavuosi huipentui juhlagaalaan lauantaina 20.10.2018 hotelli Lasaretin Aurora-salissa. Paikalla oli yhteensä 60 seuran entistä ja nykyistä toimijaa sekä suuri määrä kutsuvieraita. ”25 vuotta oululaista kilpacheerleadingia” –juhlagaala oli lämminhenkinen ja tunteellinen ilta. Illan aikana nähtiin cheerleadingia naisten edustusjoukkueen Timanttien esittämänä ja cheertanssin maistiaisia yleisölle tarjoili Junioritanssin 1-joukkue. Tilaisuudessa julkistettiin myös seuran ansiomerkkijärjestelmä ja palkittiin ansiomerkeillä ensimmäiset toimijat, löydät palkittujen nimet täältä: cheer.northernlights.fi/?x255264=1045370 . 

Puheenjohtaja Arja Uusi-Illikainen avasi tilaisuuden


Maljan nosto oululaiselle kilpacheerleadingille




Kutsuvieraat pitivät koskettavia onnittelupuheita: Marko Keskitalo Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilusta nosti esille reilu vuosi sitten NLC:lle myönnetys Tähtiseura-tunnuksen ja totesi, että hyvä tekemisen meininki välittyy toiminnassa. Suomen Cheerleadingliiton puheenjohtaja Riikka Taivassalo kiitti seuraa hyvästä, monipuolisesta ja kestävästä työstä cheerleadingin hyväksi Pohjois-Suomessa. Sisarseura Northern Lights ry:n edustaja Jyrki Forsberg muisteli pilke silmäkulmassa cheerleadingin alkuaikoja kaupungissa. Perustajajäsenet Heli Kaskela ja Päivi Isokytö kiittivät seuratoimijoita heidän tekemästään työstä, pohdiskelivat cheerleadingin suosion syntyä alueella ja kertoivat olevansa ylpeitä siitä matkasta, minkä NLC on jo tullut ja mitä kaikkea onkaan vielä tulossa. Juhlagaalan kuvia pääset katsomaan seuran Facebook-sivujen kautta osoitteessa: https://www.facebook.com/pg/nlcheer/photos/?tab=album&album_id=1908988302524176 .


Marko Keskitalo, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu


Riikka Taivassalo, Suomen Cheerleadingliitto


Jyrki Forsberg, Northern Lights ry

Perustajajäsenet Päivi Isokytö ja Heli Kaskela


Ehkä tunteikkain ohjelmanumero Juhlagaalassa oli kuitenkin 25-vuotis juhlavideon julkistaminen. Varta vasten juhlavuotta varten teetetty videokooste seuran historiasta aiheutti juhlayleisössä riemunkiljahduksia ja liikutuksen hetkiä. Mieleen muistui monelle entiselle toimijalle elävästi hienoja hetkiä oman urheilu-uran varrelta ja uudemmat seuran toimijat katsoivat ihastuksissaan videoklippejä 25-vuotisen matkan varrelta. Juhlavideo on nyt julkaistu seuran Youtube-kanavalla kaikkien iloksi: Käy katsomassa NLC 25-vuotis juhlavideo, hyviä ja sykähdyttäviä katseluhetkiä!

Juhlavideon löydät osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=-E2sNtxN_Tc





Kiitos kaikille entisille ja nykyisille seuratoimijoille, urheilijoille, harrastajille ja taustajoukoille – Kiitos mukanaolostanne ensimmäisellä neljännesvuosisadalla! Nyt suuntaamme katseet seuraavalle taipaleelle, siitä tulee varmasti vähintään yhtä huikea kuin tähän mennessäkin – Ja varmasti vielä upeampikin!