Tavoitteellinen kilpaurheilu ja opiskelu - onko näiden
kahden yhdistäminen mahdollista? Ehdottomasti kyllä! Kilpaurheilun ja opiskelun
yhdistäminen voi aluksi kuulostaa haastavalta. Toki omia haasteitaan se tuokin,
mutta myös hyviä puolia on suuri määrä. Tavoitteellisuus, paineensietokyky ja periksiantamattomuus ovat vain esimerkkejä urheilijan perusvahvuuksta, joita
myös opiskelussa ja työelämässä tarvitaan. Tavoitteellinen urheilu opettaa ja
antaa avaimia menestymiselle myös urheilun ulkopuolella, kilpaurheilukokemuksesta
on siis suuresti hyötyä.
Maaliskuun
puolivälissä aukesi korkeakoulujen yhteishaku ja opiskelun sekä tavoitteellisen
kilpaurheilun yhdistäminen on nyt monella nuorella ajankohtaisena mielessä. Tässä
kaksiosaisessa blogitekstissä pääset lukemaan omakohtaisia menestystarinoita,
kokemuksia ja vinkkejä aiheeseen liittyen cheertanssin naisten
edustusjoukkueen Ladies Dance Teamin urheilijoilta. Tämän viimeisen osan
urheilijoista jopa kaksi muutti toiselta paikkakunnalta Ouluun unelmiensa opiskelupaikan
perässä.
- - - - - - - -
23-vuotias
Emmi Pälvilä lähti vuonna 2006 kokeilemaan cheerleadingia, kun hänen äitinsä
oli lehtijutun nähtyään vinkannut lajista. Kokeilu tuotti tulosta, sillä saman
harrastuksen parissa hän jatkaa yhä edelleen.
Emmi aloitti
lajin cheer-puolella minien edustusjoukkueessa Safiireissa ja siirtyi
juniori-ikäisenä edustusjoukkueisiin niin cheerleadingissa kuin
cheertanssissakin. Kaikki kolme juniorivuotta hän harrasti sekä Helmissä että Junior
Dance Teamissa samaan aikaan hyvällä menestyksellä. Aikuisiin siirryttäessä
treenimäärä lisääntyi ja valinta oli tehtävä lajien välillä. Aluksi valinta oli
cheerleading, sillä Emmi pääsi naisten edustusjoukkueeseen Timantteihin.
Myöhemmin hän kuitenkin vaihtoi takaisin tanssipuolelle ja siellä hän tanssii
edelleen naisten edustusjoukkueessa Ladies Dance Teamissa ja HipHop Crew:ssa.
Vuosina 2018-2019 Emmi valittiin mukaan Suomen tanssimaajoukkueeseen edustamaan
Suomea MM-kilpailuissa Orlandossa.
Vuodesta 2014 alkaen Emmi on toiminut
valmentajana ja valmennusura on jatkunut tähän päivään saakka. Tällä hetkellä
Emmi valmentaa junnutanssin edustusjoukkuetta Junior Dance Teamia ja uutta
tanssin klassikkojoukkuetta Marmoreita. Vuonna 2020 Emmi palkittiin seuran
vuoden valmentajana.
Emmi
opiskelee parhaillaan toista vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa liiketaloutta
ja suuntautuu pääosin myynnin ja markkinoinnin opintoihin. Urheilun ja koulun
yhdistäminen alkoi Emmin kohdalla jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun hän
vielä harrasti taitoluistelua. Kolmannella luokalla taitoluistelu vaihtui
kuitenkin cheerleadingiin ja laji on siitä asti kulkenut mukana myös läpi
yläasteen ja lukion.
— Matkalla hallille pyrin aina rentoutumaan ja
kuuntelen musiikkia tai podcasteja, jotta saan ajatukset muualle koulujutuista.
Iltaisin otan aikaa itselleni ennen nukkumaanmenoa ja esimerkiksi katson jotakin sarjaa, jotta
stressitila ei jäisi päälle nukahtaessa.
Emmi kokee,
että suurimpia haasteita tavoitteellisen urheilun ja opiskelun yhdistämisessä
ovat olleet ajankäyttö ja aikatauluttaminen. Nämä kaksi vaikuttavat suoraan
fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen. Aikatauluttamisen sekä aikataulussa
pysymisen hän kertoo oppineensa kantapään kautta. Aikaisemmin hän oli koulun
suhteen huoleton ja luotti siihen, että koulu menee omalla painollaan
eteenpäin. Mitä tavoitteellisemmaksi urheilu-ura menee ja samalla opiskelun
taso muuttuu haastavammaksi, on arkea pitänyt aikatauluttaa enemmän ja
huomioida myös riittävä aika palautumiselle.
— Kun oppii
hyväksymään, että pienet taistelut kuuluvat urheilevan opiskelijan arkeen, niin lopulta ne ottelut kääntyvät voitoksi ja oli lopputulos mikä tahansa, aina
oppii ihan älyttömästi lisää itsestä ja tavoista toimia. Lisäksi saa
ainutlaatuisia kokemuksia ja saavutuksia, joita pystyy hyödyntämään
tulevaisuudessa.
Paras ratkaisu aikatauluttamisessa on Emmille ollut kalenterin ja tehtävälistan
käyttö, jonne hän viikoittain lisää pakolliset menot ja tehtävät. Kalenteriin
hän merkkaa aina ensin urheiluun liittyvät tärkeät päivämäärät kuten kisat ja
leirit, niin pitkälle eteenpäin kuin mahdollista. Koulujutut lisätään sen
jälkeen mukaan vähän lyhyemmälle aikavälille. Vakiopohjana kalenterin
täyttämisessä toimii siis urheiluun ja valmentamiseen liittyvät menot. Opiskeluun liittyvät tehtävät ja muut menot ripotellaan niiden ympärille
tasaisesti. Emmi pyrkii pitämään vähintään yhden kokonaisen vapaapäivän kerran
viikossa. Tehtävälista toimii hänen mukaansa parhaiten sellaisina viikkoina,
kun on paljon tärkeitä ja pieniä tehtäviä, joilla on lyhyet takaraja-päivämäärät.
Selkeintä on listata tehtävät allekkain ja pyyhkiä sitä mukaan pois,
kun ne on tehty. Asioiden kuittaaminen tehdyksi on Emmin mukaan konkreettinen
motivoiva tekijä ja näin asiat saa hoidettua nopeammalla tahdilla.
Emmin mukaan
opinnoissa ja tavoitteellisessa urheilussa voi menestyä samanaikaisesti.
Ratkaisevaa näiden tekijöiden yhdistämisessä ja siinä onnistumisessa on hänen
mielestään itselle sopivan arkirytmin ja rutiinin löytäminen. On hyvä oppia hyväksymään se, että välillä tulee rankempia viikkoja jolloin todennäköisesti stressitaso nousee ja vapaa-aika on minimissä. Niiden
ohella tulee kuitenkin myös kevyempiä viikkoja ja niitä oppii arvostamaan.
Tärkeää on löytää itselle sopivat keinot ja tavat saada eri elementit toimimaan
keskenään, välillä se vaatii eri tapojen kokeilemista. Emmi kertoo, että
ehdoton ratkaisu jaksamisen ja menestymisen kannalta on armollisuus itseä
kohtaan ja lupa joustaa, jos tarve vaatii:
— Se ei ole
ollut mikään itsestäänselvyys kaltaiselleni perfektionistille, mutta on ollut
helpottavaa oppia hyväksymään jaksamisen rajat. Yleensä parhaita tuloksia
tulee, kun kuuntelee omaa kroppaa ja mieltä... ja toimii sen mukaan.
Urheilu on
Emmin sanoin opettanut häntä kaikilla elämän osa-alueilla. Urheilun myötä hän
kokee saaneensa itsevarmuutta, rohkeutta tavoitella korkealle ja uskoa omiin
kykyihinsä myös opiskelujen saralla. Hän kertoo, että on oppinut käsittelemään
pettymyksiä ja kääntämään ne myöhemmin voimavaraksi, sekä oppinut olemaan
armollisempi itselleen. Kaikessa ei aina voi onnistua. Joukkuelajit opettavat,
että kaikesta ei tarvitse myöskään selvitä yksin. Urheilussa valmentajista ja
joukkuekavereista saa tukea eri tilanteissa, mutta niin myös opiskelussa voi
turvautua koulukavereihin ja opettajiin. Kilpaurheilu opettaa käsittelemään
jännitystä, mikä on konkreettisesti auttanut Emmiä opiskelujen aikana
esimerkiksi esiintymistilanteissa olemaan rento oma itsensä.
— Jokainen
pystyy saavuttamaan ihan mitä vaan, jos vain antaa itselleen luvan ja
mahdollisuuden lähteä tavoittelemaan rohkeasti unelmiaan kohti.
|
Emmi ammattikorkeakoulun opiskelijahaalareissa (vas) ja edustamassa Suomea MM-kilpailuissa naisten tanssimaajoukkueessa vuosina 2018-2019. |
Iisalmesta
kotoisin oleva 23-vuotias Mia Karppinen muutti Ouluun opiskelupaikan perässä
2,5 vuotta sitten. Ouluun muutettuaan Mia päätti aloittaa täysi uuden lajin,
cheertanssin, sillä hän oli kuullut tasokkaasta kaupungin cheertanssi-joukkueesta.
Aikaisempaa taustaa löytyi kilpavoimistelun parista, mutta muuton jälkeen
cheertanssi vei Mian sydämen välittömästi! Nyt hän tanssii cheertanssin naisten
edustusjoukkueessa Ladies Dance Teamissa sekä HipHop Crew:ssa.
Mia opiskelee
kolmatta vuotta Oulun Yliopistossa luokanopettajaksi ja kandin kirjoittaminen
on hänellä edessä tänä keväänä. Opinnot koostuvat luennoista sekä
pienryhmäopetuksesta. Näiden lisäksi on myös omalla ajalla tehtäviä ryhmätöitä,
tenttejä ja esseitä, joita hän jää yleensä koulun jälkeen tekemään.
— Olen
aikatauluttanut aina elämääni niin, että sellaisina päivinä kun on paljon
kaikkea, pyrin tekemään tehokkaasti mahdollisimman paljon, jotta treenivapaat
illat voisi pyhittää sitten ystäville ja levolle.
Yläasteen
alusta asti tähän päivään saakka Mia kertoo yhdistäneensä tavoitteellista
urheilua koulun kanssa. Tämän vuoksi hän on jo nuorena tottunut arkielämässään
tekemään paljon, eikä koe kovan urheilun ja opiskelun yhdistämisen aiheuttavan
liikaa haasteita. Kilpaurheilijalla arki saattaa tosin välillä olla kiireistä,
ja tällöin vapaa-aikaa on vähemmän. Koulu ja urheiluharrastus vievät
molemmat aikaa, ja molempiin Mia haluaa panostaa, joten päivät on
aikataulutettava. Mia mainitsee, että aikataulutuksessa painoarvo kannattaa
olla niissä asioissa, jotka vievät eniten aikaa.
— Mun
mielestä urheilun ja koulun lisäksi tärkeää on myös vastapainona ottaa aikaa
ystäville ja omille jutuille, jotta jaksaa sitten taas treenata ja opiskella
täysillä!
Mia pyrkii
tekemään kouluhommansa aina tehokkaasti. Silloin kun on opiskelun aika, niin
silloin myös opiskellaan eikä esimerkiksi selailla puhelinta. Vastapainona
tälle, silloin kun on vapaapäivä, niin silloin myös pidetään päivä täysin
vapaana. Etukäteen ei kannata turhaa stressata, jos tuleva seuraava päivä on
kiireinen.
Urheiluharrastuksen
kautta Mia on saanut paljon hyviä avaimia myös opiskeluelämään. Urheilun kautta
oppii paljon asenteesta, motivaatiosta ja jaksamisesta.
Joukkueurheilu on opettanut myös sosiaalisuutta sekä paineensietokykyä.
Kaikista näistä piirteistä on suuresti apua urheilun lisäksi myös muilla elämän
osa-alueilla. Kunnianhimoisuus on Mian mukaan pääosin urheilun kautta opittua
ja se näkyy hänen elämässään kaikessa, mihin hän ryhtyy.
— Keskity
aina täysillä just siihen mitä sillä hetkellä oot tekemässä, oli se sitten
treenit, koulu tai ystävät, äläkä stressaa muista asioista silloin!
|
Mia SM-kilpailuissa Ladies Dance Teamin kanssa vuonna 2019, jolloin joukkue sijoittui hopealle. Oikealla kuvassa Mia treenaamassa. |
Eevi Leino on
23-vuotias entinen helsinkiläinen, joka muutti Ouluun opintojen perässä vuonna 2018.
Cheertanssin Eevi aloitti yläasteen seitsemännellä luokalla helsinkiläisessä
kilpacheerleadingseurassa HAC:ssa ja eteni siellä aina junioreiden
edustusjoukkueeseen ja sieltä aikuisiin asti. Helsingissä ollessaan Eevi
aloitti oman harrastuksensa ohella myös valmennuksen ja valmensi HAC:n minien
tanssiedustusjoukkuetta Exoticia yhteensä viisi vuotta. Ouluun muutettuaan Eevi
jatkoi tanssimista Ladies Dance Teamissa sekä HipHop Crew:ssa. Myös
valmennuksen pariin hän palasi hetken tauon jälkeen ja valmentaa edelleen
cheertanssin naisten B-joukkuetta Selestiinejä.
— Harrastin
pienestä asti erilaisia tanssilajeja, mutta kaipasin jotain tavoitteellisempaa,
urheilullisempaa ja joukkueessa urheilua. Cheertanssi täytti kaikki boksit ja
kokeilun jälkeen muut tanssilajit jäivät ja cheertanssi vei mennessään!
Eevi
opiskelee parhaillaan Oulun yliopistossa arkkitehtuuria kolmatta vuotta.
Opiskelupaikka oli Eeville unelmien täyttymys ja opiskelupaikan hän nappasi itselleen toisella hakukerralla. Eevi
valmistui Töölön yhteiskoulun lukiosta vuonna 2016, jonka jälkeen hän aloitti
hakemisen yliopistoon. Lukion jälkeiset kaksi välivuotta hän kävi töissä ja
opiskeli valmennuskurssilla yliopistoon päästäkseen.
— Olen tosi
tyytyväinen, että päädyin Ouluun, koska tää on kiva paikka ja pääsin kunnolla
itsenäistymään muuttamalla toiselle puolelle Suomea!
Koko
lukioajan Eevi harrasti cheertanssia edustusjoukkueessa, valmensi ja toimi
samalla minijoukkueiden joukkueenjohtajana. Lukiossa hän kertoo
valinneensa itselleen aineita, jotka olivat hänelle helppoja, eivätkä vaatineet
niin paljoa työtä koulun ulkopuolella. Lukioaikoina Eevillä oli paljon tehtävää
harrastuksen parissa, joten hän kertoo panostaneensa koulussa oppituntien
aikana opiskeluun. Näin opiskeluun ei tarvinnut käyttää niin paljoa aikaa enää
koulun jälkeen.
Yliopistossa
opiskelua Eevi kuvailee itsenäiseksi,. Useimmiten päivät pystyy
suunnittelemaan itse niin, että kerkeää hyvin illaksi treeneihin.
Aikataulutusta helpottaa, kun koululla pystyy lounaan lisäksi syömään myös
päivällisen ennen treeneihin lähtöä. Näin säästyy paljon aikaa ja vaivaa
viikkotasolla. Pakollisen ja ohjatun opetuksen ulkopuolella hän pyrkii aina
tekemään koulutöitä tehokkaasti eteenpäin, jotta iltaisin treenien jälkeen voi
rentoutua. Eevin mukaan on tärkeä asennoitua niin, etteivät treenipäivät ole
koulun kannalta niitä kaikista tehokkaimpia päiviä. Työt saa samaan tapaan
tehtyä, kun uhraa treenivapaista päivistä vähän vapaa-aikaa opiskelulle. Myös
vapaa-aikaa on kuitenkin tärkeä pitää ja myös sille jää riittävästi aikaa. Selestiinejä Eevi valmentaa kahdesti viikossa ja
valmennukset osuvat hyvin aikatauluun omien treenien lomassa. Treenien
suunnittelu ja muut valmennusasiat hän sanoo hoitavansa, kun tarvitsee taukoa
opiskelusta.
Haasteellisinta
opiskelun ja tavoitteellisen treenaamisen yhdistämisessä on Eevin mukaan oman
aikataulun joustavuus ja siitä aiheutuva stressi. Hän opiskelee alalla, jolla
työ on luovaa ja prosessit voivat viedä arvioitua enemmän aikaa. Joskus käy
niin, ettei kaikkea suunniteltua saa tehdyksi ajoissa ja tämä saattaa
aiheuttaa välillä pientä ahdistusta. Tämän haasteen ratkaisuun Eevi kokee
parhaimmaksi oman aikataulunsa joustavaksi suunnittelemisen ja tietynlaisen
rentouden. Helpommat ja varmasti etenevät hommat kannattaa aikatauluttaa
treenipäiville, jottei sinne kasaannu painetta ajan loppumisesta, Vaativammat jutut aikataulutetaan treenivapaille. Tärkeää on sopiva suhde
armollisuutta ja tiukkuutta aikataulussa, sekä oman kehon ja mielen kuuntelu.
Asiat kannattaa aina aloittaa ajoissa, jotta tarvittaessa voi pitää taukoja.
Eevi uskoo,
että urheilussa ja opiskelussa voi menestyä hyvin samaan aikaan. Tärkein
tekijä on hänen mielestään se, että osaa keskittyä pelkästään siihen mitä
parhaillaan tekee. Urheilussa työ tehdään suurimmaksi osaksi treeneissä, joten
kunhan treenien ulkopuolella pitää huolta normaaleista terveellisistä
elämäntavoista ja osaa koulun jälkeen nollata pään ja keskittyä treeneihin,
pystyy varmasti omiin parhaisiin suorituksiinsa. Uni on myös todella tärkeää
pitää riittävänä, sillä sen puute laskee koulutyön tehoja ja sen kautta lisää
stressiä.
— Treeneissä kun heittää aivot narikkaan, voi ajatukset muhia päässä ja selkeytyä
huomattavasti kunnon hikitreenin jälkeen.
Urheilusta on
ollut valtavasti hyötyä myös Eevin opiskeluelämään. Hän kokee, että kova
urheilu vähentää stressin määrää, tuottaa iloa ja yleistä pystyvyyden tunnetta.
Treeneissä esiintymistä harjoitellaan paljon ja se nostaa itsevarmuutta. Ihanat
joukkuekaverit tuottavat puhdasta hyvää mieltä päiviin.
— Muista
tehdä joka päivä jotain kivaa mistä nautit. Tavoittele rohkeasti omia unelmia
ja tee töitä niiden eteen, se palkitsee ihan varmasti!
|
Vasemmalla Eevi yliopiston opiskelijahaalareissa ja oikealla SM-kilpailuissa Ladies Dance Teamin kanssa vuonna 2019, jolloin joukkue sijoittui menestyksekkäästi hopealle. |
---
Mitä tapahtuu? Seuraa kuulumisia:
- NLC nettisivut: cheer.northernlights.fi
- Facebook: www.facebook.com/nlcheer
- Instagram: @northernlightscheerleading