perjantai 15. toukokuuta 2020

Koronakevät luottamustoimisen näkökulmasta, haastattelussa puheenjohtaja

Seuraavaksi NL-blogissa saamme kuulla luottamustoimisen seuratoimijan mietteitä, kun koronakevään haastattelupenkkiin istahti NLC ry:n puheenjohtaja Arja Uusi-Illikainen.



Kevät taittuu pikkuhiljaa kesäksi ja mikä poikkeuksellinen kevät meillä onkaan ollut. Mitkä olivat sinun ensimmäiset ajatuksesi maaliskuussa, kun tilanne alkoi konkretisoitumaan?

— No aluksi tuntui että voi hirveä, mitäköhän tästä tulee. Valtiovallan ohjeistuksen mukaan pitikin sitten alkaa muuttamaan ajatuksia nopeasti kohti uusia toimintamalleja. Yllättävän nopeasti saatiinkin sitten seurassa homma jalalle ja tehtiin päätökset hallin sulkemisesta ja etäharjoittelun aloittamisesta.

Kerro seuratoimijan näkökulmasta koronakeväästä, mitä ajatuksia se on herättänyt?

— Kaiken kaikkiaan semmoinen yleinen huoli on ollut päällä paitsi seuratoiminnasta, myös omasta lähipiiristä. Seuratoiminnan näkökulmasta tietysti kannamme huolta pitkälle tulevaisuuteen toiminnan jatkosta. Olemme kuitenkin hyvällä yhteistyöllä keskustelleet tulevaisuudesta ja tehneet linjauksia jatkoa ajatellen kevään aikana. 


Ylös, ulos ja treenaamaan! Valmentajien etämateriaalipankista löytyy mm. porrastreeni, jota valmentajat ovat hyödyntäneet joukkueidensa kanssa.

Millä tavalla koronakevät muutti seuran johtokunnan toimintaa ja vaikkapa tapahtumavastaavien suunnitelmia?

— Tapahtumathan pistettiin samantien maaliskuussa jäihin eli kevät on ollut hyvin seesteinen tapahtumavastaaville. Itse pidän tapahtumajärjestämisestä valtavasti ja kun se elementti lähti seuratoiminnasta pois, on sellainen draivi omaan tekemiseen selvästi ollut minulla pienemmällä liekillä.

— Johtokunta siirtyi heti maaliskuussa etätyöskentelyyn eli tilanne on hyvinkin poikkeuksellinen, kun nyt meidän todella aktiivinen johtokunta joutuikin etäämmälle toisistaan. Se näkyy selvästi ja jokaisella tietysti luottamustoimen lisäksi on paljon tekemistä omassa muussa elämässään tällaisena aikana.

Onko liikunta mielestäsi tärkeää poikkeusaikana?

— Kyllä ja se on korostunut yhä enemmän juuri poikkeusajan vuoksi. Huomaan itse, että koska ollaan oltu kotona eristyksissä, niin ulkona liikkuminen on antanut itselle hyvin paljon. Kodin lähimaastot on tulleet kyllä tutuksi!

Kuinka olet itse liikkunut kotioloissa?

— Olen liikkunut meidän Saga-koiran kanssa lähimaastoja tutkien eli ulkoilua nelijalkaisen kanssa, siihen on panostettu! Se on ollut itselle varsinainen henkireikä!

Nuori Saga-koiraneiti on pitänyt Arjan lenkkipoluilla kiireisenä.

Mitä ajatuksia sinulla on kevään NL-joukkueiden etäharjoittelusta ja liikunnasta?

— Etäharjoittelussa on oltu aktiivisia ja se on mielestäni toiminut erittäin hyvin. Siitä suuri kiitos kuuluu valmentajille, jotka ovat jaksaneet tsempata sekä itseään, että joukkueitaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Varmasti väsymystäkin on ajoittain ollut tähän muuttuneeseen tilanteeseen, mutta kaiken kaikkiaan kevät on mennyt hyvin. Syksy tulee näyttämään meille enemmän konkreettista tietoa etäharjoittelun tuloksista, onko siitä ollut apua meidän urheilijoille ja kuinka valmiita he ovat uuteen kauteen.

Korona-ajan oivallus?

— No ei ehkä mitään erillistä varsinaista oivallusta, mutta uskoisin että tämä aika on varmasti yhdistänyt perheitä hyvässä mielessä. Nyt perheissä osataan arvostaa enemmän sitä yhdessä tekemistä ja jopa niitä arkisia juttuja, ehkä joitakin asioita ei enää pidetä niin itsestään selvinä kuin ennen tätä.

Millaisia vinkkejä antaisit NL-perheille, miten pitää motivaatiota yllä jos aika ajoin etäily ja kotoilu alkaa väsyttää?

— Pidetään tiiviisti yhteyttä itselle tärkeisiin ihmisiin ja ystäviin, haetaan vertaistukea lähipiiristä! Kaikki olemme samassa tilanteessa. Tämä aika vaatii meiltä vanhemmiltakin enemmän, että me jaksetaan itse ja että me myös jaksamme kannustaa meidän nuoria urheilijoita siellä kotona. Muistetaan tsempata ja kannustaa nuorta, jolle rakas harrastus on tärkeä!

Mitä hyvää löydät itse korona-ajasta ja muuttuneista tavoista toimia?

— Nyt jos koskaan korostuu yhteisöllisuus, joka meidän seurassa on ollut vahvaa jo ennen tätä kevättäkin. Nyt yhteen hiileen puhaltaminen näkyy vielä entistäkin selkeämmin niin valmentajissa, vanhemmissa, harrastajissa kuin meissä luottamustoimisissakin! Lisäksi kiitokset kuuluvat myös meidän huikealle toimiston väelle, he ovat mukautuneet uskomattomalla tavalla uuden työarjen haasteisiin.

Iso osa valmentajista on osallistunut etämateriaalipankin tekoon videoita kuvaamalla. Ulos liikkumaan kutsuu myös kuvan penkkitreeni!

Millä mielin katsot tulevaisuuteen? Terveisesi NL-väelle?

— Katson tulevaisuuteen hyvin luottavaisin mielin, toki kovasti täytyy seurata kuinka tilanne kehittyy ja suunnitella tulevaisuuden toimintaa sen mukaan. Pidetään toisistamme huolta. Kyllä me tästä selvitään ja kyllä me yhdessä tämä yksi korona selätetään, tavalla tai toisella!