Joukkue-esittelyt: Beryllit

NL Blogin joukkue-esittelyissä joukkueet esittelevät itse itsensä vapaasti valitsemallaan tavalla ja kertovat treenikuulumisiaan. Joukkue-esittelyt tänä keväänä aloittaa blogissa Beryllit-joukkue.
- - - - - - - - - - - - - -

Tervetuloa lukemaan Beryllien kuulumisia!

Beryllit on seuramme D-juniorijoukkue, jossa harrastaa 31 juniori-ikäistä tyttöä. Kaikki joukkuelaiset ovat harrastaneet cheerleadingia vähintään viime syksystä alkaen, osa jo pidempäänkin. Joukkueemme koottiin vuodenvaihteessa uudelleen niin, että osa tytöistä nousi aloittelijajoukkueista Berylleihin, osa harrasti Berylleissä jo valmiiksi ja osa siirtyi muista kilpailevista mini- ja juniorijoukkueista. Uudella porukalla treenit ovat lähteneet hienosti käyntiin!

Beryllit treenaavat kahdesti viikossa.

Kevätkauden päätavoitteemme on May Madness-kilpailu, jossa osallistumme juniorien aloittelijasarjaan. Suurimmalle osalle harrastajista kilpailut ovat ihan ensimmäiset! Koska joukkueessamme on niin paljon harrastajia, osa kilpailee vasta syksyllä. Onneksi kaikki saavat kuitenkin treenata ihan yhtä lailla mukana ja valmistautua seuramme kevätnäytökseen, joka myös toimii joukkueellemme kenraaliharjoituksena parin viikon päästä näytöksestä koittaviin kilpailuihin.

Syyskauden 2015 Beryllit Winter Wildness-kisoissa.

Berylleille on tässä lyhyessä ajassa muodostunut hyvä joukkuehenki, kaikki pyrkivät  kannustamaan toisiaan ja ottavat toiset mukaan yhteisiin juttuihin. Joukkuehenkeä pääsimme vastikään kehittämään, kun pidimme muutama viikko sitten harjoitushallillamme yöleirin. Jäimme tuolloin treeniemme jälkeen hallille leikkimään, stunttailemaan, syömään ja saunomaan. Yökyläily oli hauska kokemus, josta ei tosiaan riemua ja ääntä puuttunut!

Joukkueillassa kokeilimme monenlaisia haasteita ja leikkejä. Tässä tarkoituksena oli muodostaa rinki niin, että kaikilta koskevat maahan vain kädet!

Kapteeneinamme tällä kaudella ovat Vilma ja Ronja. Joukkue äänesti nämä reippaat ja muita innostavat tytöt joukkueemme kauden 2016 kapteeneiksi. 14-vuotias Vilma on harrastanut cheerleadingiä 4 vuotta ja 13-vuotias Ronja viime kesästä saakka. Molemmat tytöt tekevät takarin paikkaa joukkueessamme ja osallistuvat kevään May Madness- kilpailuihin.

 Beryllit äänestivät kauden 2016 kapteeneikseen Vilman ja Ronjan.

Tällä kaudella Beryllejä valmentaa kolme valmentajaa: Veera, Nea ja Laura. Alla valmentajien vastaukset muutamaan kiinnostavaan kysymykseen:

1. Minkä ikäinen olet ja mitä stunttipaikkaa teet/olet tehnyt?

Veera: Täytän ensi viikolla 20 vuotta. Kaikkia stunttipaikkoja on tullut kokeiltua, mutta pääosin olen ollut takarina.
Nea: 18 vuotta, olen tehnyt sekä takaria että nostajaa
Laura: Olen 25, olen melkein aina ollut takarina.

2. Mikä sai sinut aloittamaan cheerleadingin? Milloin aloitit?

Veera: Vuonna 2007 näin televisiosta cheerleadingin SM-kilpailut, innostuin lajista ja päätin ilmoittautua mukaan.
Nea: Aloitin pikkusiskoni innoittamana vuonna 2011.
Laura: Yläasteella näin koulun seinällä ilmoituksen, että Seinäjoelle ollaan perustamassa uutta cheerleadingin juniorijoukkuetta ja lähdin siihen mukaan. Vuosi oli 2004.

Veera May Madnessissa 2014, Nea joulunäytöksessä 2015, Laura SM-karsinnoissa 2007

3. Missä joukkueissa olet harrastanut? Harrastatko tällä hetkellä itse?

Veera: En itse harrasta lajia tällä hetkellä, mutta olen harrastanut Safiireissa, Kristalleissa ja Topaaseissa sekä tanssipuolella HipHopCrewssa.
Nea: Beryllit, Ametistit, Topaasit ja Timantit. Tällä hetkellä harrastan itse naisten tanssin 2–joukkueessa.
Laura: Seinäjoen Crocodilesissa harrastin junioreissa ja aikuisissa. Silloin joukkueita oli vain yksi ikäluokkaa kohden, eikä joukkueilla ollut nimiä. Välissä pidin muutaman vuoden tauon, mutta Ouluun muutettuani aloitin Northern Lightsin entisten harrastajien joukkueessa Rapakivigraniiteissa, jossa harrastan edelleen.

4. Miksi päätit alkaa valmentajaksi? Kuinka kauan olet valmentanut ja valmennatko muita joukkueita?

Veera: Haluan jakaa osaamistani ja innostaa muita rakastamani lajin pariin. Olen valmentanut reilun vuoden, josta lähes koko sen ajan Beryllejä. Tällä hetkellä valmennan lisäksi myös seuramme C-minejä, Jadeja.
Nea: Aloitin apuvalmentajana nyt tammikuussa 2016 ja Beryllien lisäksi valmennan Tanssistarttia.
Laura: Halusin pysyä lajin parissa ja saada myös uusia harrastajia siitä innostumaan. Halusin myös kokea kisatunnelmaa valmentajankin roolissa. Aloitin valmentamisen vuoden 2014 alussa ja tällä hetkellä valmennan ainoastaan Beryllejä.

5. Kerro jokin cheermuisto!

Veera: Varmasti mieleenpainuvin cheermuisto on vuoden 2011 SM-kilpailuista, joissa sijoituimme Kristallien kanssa 5.sijalle. Sijoitus oli meille itsessään jo huippuhyvä, mutta varsinkin koska olimme koko kisa-aamun muuttaneet ohjelmaamme sairastumisen takia. Myös vuoden 2013 The Spring Open -kilpailut Pariisissa, joista toimme mukanamme hopeaa, ovat jääneet mieleeni.
Nea: Paras cheermuisto on ehdottomasti Pariisin EuroDisneyn kisat Topaasien kanssa vuonna 2013!
Laura: Osallistuimme juniorien ryhmästuntilla Lintsi Cupiin vuonna 2006, ja meillä oli mukanamme  muulta joukkueeltamme maskotiksi saatu oikea kookospähkinä. Otimme pähkinän mukaan myös huvipuiston laitteisiin. Se toi varmaan myös onnea, sillä saavutimme ohjelmallamme pronssia!

Leirillä saimme kokeilla myös sennutason pyramideja.

Tällainen joukkue on Beryllit! Joukkue on täynnä iloisia ja innokkaita harrastajia, jotka ovat huimaa tahtia kehittyneet vasta-alkajista taitaviksi urheilijoiksi. Pitäkäähän meille peukut pystyssä kilpailuja varten -  Mekin tsemppaamme muita NL-perheen joukkueita täysillä!

Toimiston väki esittäytyy: Valmennuskoordinaattori

Kuka olet? 

— Olen Niina Keskinarkaus, 26-vuotias oululainen.

Mitä teet seuran toimistolla?

— Olen seurassa osa-aikaisessa työsuhteessa valmennuskoordinaattorina, työpäiväni ovat kevätkaudella maanantai, tiistai ja torstai. Työnkuvaan kuuluu osittain ohjaustyö ja sen lisäksi valmennuksen koordinointiin liittyviä toimistotöitä. Ryhmänohjauksissa olen mukana pienten lasten harrasteryhmissä sekä kilpailevien lasten ja nuorten ryhmissä. Toimistossa työnkuva on laaja ja tehtävää on laidasta laitaan, mikä pitää työn mielenkiintoisena.

— Seurassa valmentaa noin 40 vastuu- sekä apuvalmentajaa ja lähes kaikki heille menevä tiedotus sekä koulutuksien ja muun toiminnan järjestely kulkee minun kauttani. Valmennusta ja ohjaajia pyritään seuran puolesta tukemaan kaikessa missä he apua tarvitsevatkaan. Valmentajia pyritään pitämään ajantasalla kaikissa harrastamiseen ja kilpailemiseen liittyvissä asioissa, siksi erilaisia valmentaja- ja tiimipalavereita, lisäkoulutuksia kuten kausittainen valmentajien kurssipäivä ja muun muassa ensiaputaitojen päivityskursseja tarjotaan kuukausittain, ja niiden suunnitelu ja toteutus kuuluvat valmennuskoordinaattorille. Seura ja sen harrastajamäärä on kasvussa ja joka kausi saamme uusia innokkaita lajin harrastajia, siksi yhdessä toiminnanjohtajan ja jaostojohtokunnan kanssa pyrimme jatkuvasti kehittämään seuraa ja tarjoamaan jokaiselle erinomaisen harrastuksen, jossa kaikki toimii ja viihtyy. 

Taustasi cheerleadingissa?

— Alotin itse harrastajana vuonna 2000, silloisessa seuran ainoassa minijoukkueessa. Siitä siirryin junioreiden edustusjoukkueeseen Helmiin ja aloitin samalla myös toisen lajin harrastamisen cheertanssin puolella. Ensimmäiset ulkomaankisat olivat junioritanssin mukana vuonna 2003, EM-kilpailuissa Manchesterissä jolloin napattiin EM-hopeaa. Silloin saatiin EM-edustuksia niin cheerin kuin tanssinkin puolella ja monet ulkomaankisat on tullut käytyä nuorena, voitimme mm. junioreissa Helmien kanssa junioreiden Suomen ja Euroopan mestaruudet vuonna 2005. Junioreissa aloittelin myös valmentajana ensimmäisen kerran vuonna 2004. Sen jälkeen olen ollut useamman joukkueen valmennuksessa ja joinakin vuosina taas keskittynyt ainoastaan itse kilpailemiseen.

NL Minit 2000 Helsingissä (Niina keskellä) ja Junioritanssin EM-hopea 2003 Manchester (Niina ylärivissä keskellä)

2011

— Naisten edustusjoukkueeseen nousin vuonna 2005 ja olin siellä urheilijana mukana vuoteen 2008 asti. Vuonna 2007 saimme SM-kultaa. Välissä opiskelin toisella paikkakunnalla ja palasin jälleen vuoden tauon jälkeen harrastuksen pariin. Seuraavana vuonna Timantit voittivat ICU-karsinnan  ja saivat ensimmäisenä suomalaisena naisten joukkueena oikeuden edustaa Suomea maailmanliitto ICU:n MM-kisoissa Orlandossa. Näistä kisoista vuodelta 2009 minulla on MM-hopeaa.

— MM-edustusoikeus saatiin toisen kerran vuonna 2011 ja sen jälkeen laji sai hetkeksi väistyä perheenlisäyksen vuoksi. Lapsen tulon jälkeen iski valtava kaipuu takaisin lajin pariin ja miehen ja perheen tuen avulla sain mahdollisuuden palata takaisin naisten edustukseen. Tälläisen kovan kilpaharrastamisen ja pienen lapsen kanssa elämisen yhdistäminen olikin vaikeampaa kuin kuvittelin, ja siksi jouduin jättämään kovan tason urheilun vuoden 2014 alussa. Tämän jälkeen toimin valmentajana akrobatian lisäkursseilla ja harrastejoukkueissa vuoden verran, kunnes vuoden 2015 alusta sain töitä rakkaan lajin parissa. Kaikki työ seurassa on todella antoisaa ja olen iloinen että voin olla mukana työskentelemässä seuratoiminnassa kaikkien näiden vuosien jälkeen.
​ 

Ketä perheeseesi kuuluu?

— Mies ja 4-vuotias tyttö, lisäksi perheemme kasvaa lisää tämän vuoden kesäkuussa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

— Vapaa-aika kuluu lapsen kanssa touhutessa, ulkoillessa ja ystävien kanssa oleskellessa.

Lempi televisio-ohjelmasi?

— Seuraan useaa sarjaa iltaisin, mutta parhaita ovat vähän vanhemmat sarjat kuten Frendit, Täydelliset naiset ja sen tyyliset sarjat.

Niina aloitti valmentamisen vuonna 2004 Safiiri-mineistä. Tässä valmistuu teemasarjan Intiaani-meikki LintsiCup-kilpailuun.

Mitä hurjaa olet elämässäsi tehnyt?

— Olen melko yllytyshullu, lähden helposti mukaan kaikkeen ja pidän huvipuistoista ja jännityksestä. Joka vuosi yllätän itseni omalla hulluudellani ja siksi yhtä tiettyä juttua ei tule edes mieleen. Benji-hyppy taitaa olla viimeisin tempaus viime kesältä.

Mitä pelkäät?

— Omasta puolestani en mitään isompaa juurikaan, kaikki pelkoni liittyy lähinnä lapseeni, niinkuin varmaan jokaisella vanhemmalla.

Tripla Swedish Wall -pyramidi vuodelta 2007. Niina urakoi välikerroksessa (toinen vasemmalta).

Lempiruokasi?

— Stockmannin caesar-salaatti, sekä kotona tehty lasagne.

Mistä tykkäät työssäsi?

— Kaikki on mukavaa, ja työilmapiiri on parasta. 

Mikä NL:ssä on parasta?

— Jokainen voi sitä harrastaa ja seura tarjoaa monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia, ikään tai kuntoon katsomatta. 

Miksi cheerleading on huippua?

— Laji on mukaansa tempaava ja siitä saa helposti sydämen asian. Lajin parissa olen saanut kaikki läheisimmät ystäväni ja  itselleni rohkeutta ja itseluottamusta. Se on muovannut minusta sen ihmisen mikä olen tänä päivänä.

Diamonds MM-hopeaa vuonna 2009.

Toimiston väki esittäytyy: Toiminnanjohtaja

Kuka olet?

— Olen Heli, oululainen immeinen ja ollut mukana cheerleadingissä vuodesta 1993 lähtien eri rooleissa; Harrastajana, valmentajana, seura-aktiivina, tuomarina ja erilaisissa luottamustoimissa liittotasolla. Koulutukseltani olen HuK Oulun yliopistosta, pääaineena kirjallisuus ja sivuaineina viestintä, johtaminen, yrittäjyysopinnot ja ranskan kieli.

Mitä teet seuran toimistolla?

— Toimin Northern Lightsin cheerleading-jaoston toiminnanjohtajana eli vastaan operatiivisesta johtamisesta jaostossa. Toimenkuvaani kuuluu hallinnollisia tehtäviä kuten talousasiat, yhteistyökumppanuudet, viestintä, seuran toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen kaikkien eri sidosryhmien kanssa ja lisäksi toimin muiden työntekijöiden esimiehenä. Työskentelen arkipäivisin hallin yläkerrassa toimistolla ja parhaiten minut tavoittaa paikanpäällä maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Lisäksi avustan jonkin verran seuran joukkueita mm. koreografioiden suunnittelussa ja kisavalmistautumisessa, sekä luennoin seuran kurssipäivillä valmentajille erilaisista valmennuksen ja koreografian suunnittelun osa-alueista.

Taustasi cheerleadingissa? 

1994

—  Näin yläasteella koulumme ilmoitustaululla pienen monisteen, jossa luki "Sinustako Cheerleader?". Vuosi oli silloin 1993 ja muutaman kaverin kanssa tuumittiin, että miksipä ei ja mennään kokeilemaan. Northern Lightsin tuolloinen ainoa joukkue oli 12-henkinen junnu+aikuisryhmä, joka kilpaili kerran vuodessa. Siitäpä sitten alkoi cheerleadingin harrastaminen ja noilta vuosilta löytyi myös sellainen ryhmä meitä aktiivisia nuoria, jotka myöhemmin olimme perustamassa seuran sisälle omaa itsenäistä cheerleading-jaostoa ja kasvattamassa toimintaa sellaiseen kokoonsa (ja menestykseensä) kuin se nykyään on.

—  Tuolloin 1990-luvun alussa laji oli hiukan erilainen: Oli vain yksi laji, jossa kolmen minuutin ohjelman aikana tanssittiin paljon, huudettiin kannustushuuto omalle joukkueelle ja tehtiin muutama nosto ja pyramidi. Paljon ei kolmessa minuutissa ehtinyt tehdä, kun korkeaan pyramidiin kiipeäminen muita välikerroksia apuna käyttäen kesti parhaimmillaan melkein lähes minuutin ja pyramidit myös purettiin kiipeämällä takaisin alas! Huiskat olivat myös elämää suuremmat, joten käsilihaksia ei treenattu erikseen, kun huiskat painoivat itsessään jo niin paljon... Ja nostotekniikoita ei oltu säädelty juuri mitenkään eikä niihin oltu käyty mitään koulutuksia, joten nostoja keksittiin omasta päästä ja ylös mentiin kuten parhaaksi koettiin, se oli melko hurjaa aikaa!

—  Vuonna 1995 perustimme Saara Martikan kanssa seuraan ensimmäisen juniorijoukkueen, jolloin myös valmentajaksi kouluttautumnen minulla alkoi. Ensimmäiset kilpailumeriitit tulivat vuonna 1997, kun juniorijoukkueen kanssa voitimme junioreiden B-sarjan mestaruuden (tuolloin kilpailtiin B- ja A-sarjoissa) ja samana vuonna itse naisten joukkueessa harrastavana nappasimme B-sarjan hopeaa. Myöhemmin laji jakautui kahtia, cheerleadingiin ja cheertanssiin, ja viimeisen kerran olen itse kilpaillut cheertanssissa vuonna 1999.  Olen valmentanut sekä cheerleadingia että cheertanssia SM- ja EM-tasoilla, ja cheerleadingia myös MM-tasolla. Ensimmäiset arvokisamitalit sain junioritanssin kanssa valmentajana, kun voitimme vuonna 2001 Suomen ja Euroopan mestaruudet, jonka jälkeen kilpailimmekin junioritanssin kanssa EM-tasolla menestyksekkäästi lähes vuosittain.

Vuoden 1993 "paristuntteja"  (Heli keskellä ylhäällä)

— Ensimmäisen naisten SM-sarjan Suomen mestaruuden Ouluun toivat Timantit vuonna 2007, jolloin valmensin tätä upeaa joukkuetta Päivi Isokydön kanssa. Valmennusuran huippuhetkiin kuuluu myös niinikään Timanttien valmentajana silloisessa valmentajatiimissä yhdessä saavutettu MM-hopea vuodelta 2009, joka tälläkin hetkellä on suomalaisten naisten joukkueiden toistaiseksi paras sijoitus MM-tasolla.

Diamonds Suomen mestari 2007

— Muista valmennusmuistoista voisi tähän nostaa vaikkapa 2000-luvun alussa perustetun legendaarisen Lapin Gangstat –sekajoukkueen. Heidän kanssaan osallistuimme usean vuoden ajan SM- ja EM-kilpailuihin myös ja itse asiassa Lapin Gangstat on edelleen ainoa suomalainen sekajoukkue, joka koskaan on pystynyt voittamaan helsinkiläisen Gorillaz-joukkueen! Tämä ei tosin tapahtunut Suomen mestaruus –kilpailuissa, vaan vuoden 2004 Euroopan mestaruus –kilpailuissa Tukholmassa, joista Lapin Gangstat nappasi hopeaa ja Gorillaz joutui taipumaan pronssille – Tämä reissu ja etenkin sijoitus on siis myös jäänyt omalla tavallaan historian kirjoihin!

Lapin Gangstat EM-hopeaa 2004 Tukholmassa

—  Kävin välissä opiskelujen ja töiden perässä Tampereella vuosina 2009-2011, jolloin olin aktiivisesti mukana Tampereen Pyrinnön toiminnassa, suunnittelemassa ja kasvattamassa toimintaa sekä valmentamassa PCT Flames –joukkuetta. Tuolloin aloitimme tilanteesta, jolloin seurassa oli noin 25 harrastajaa ja kun lähdin Tampereelta takaisin Ouluun, oli jäsenmäärä kasvanut muutamassa vuodessa noin 150 jäseneen, mikä on huikea kasvu – Siksi vuodet Tampereella kuuluvat ehdottomasti hienoimpiin muistoihini myös!

—  Pitkä valmennusura lajin parissa kaikkine ylä- ja alamäkineen on ollut antoisaa aikaa ja toivon, että olen valmentajana saanut sytytettyä cheer-kipinän ja halun kehittyä lajissa pitkälle monelle urheilijalle. Parhaillaan tänäkin vuonna entisiä valmennettaviani urheilee naisten SM-tasolla ainakin neljässä suomalaisessa naisten SM-sarjan joukkueessa (Diamonds, Flames, Dragons ja Elite) ja haluaisin uskoa, että olen valmentajana ollut vaikuttamassa siihen että he ovat harrastuksessaan kunnianhimoisia, haluavat kehittyä urheilijoina ja treenaavat kovaa korkealle asetettujen tavoitteidensa eteen.

—  Tuomarina olen toiminut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, tuomariluokitukseni on ICU level 4 eli korkein taso sekä cheerleadingissa että cheertanssissa. Viimeisimmäksi olen käynyt tuomaroimassa vuonna 2015 Venäjän ja Puolan mestaruus –kilpailut.

​

Puolan mestaruus -kisoja tuomaroimassa

Ketä perheeseesi kuuluu?

—  Perheeseeni kuuluu Lahja ja Markku, sekä muutama todella läheinen ystävä, joita kutsun myös veljikseni eli luen kuuluvaksi perheeseeni.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

—  Olen itse löytänyt vuosien saatossa takaisin lapsuuden harrastukseni pariin (ajalta, jolloin cheerleadingia ei vielä ollut tarjolla) ja harrastan kilpatanssia oululaisen Telemark Teamin riveissä. Kilpailen aktiivisesti kotimaassa alue-, valtakunnallis- ja Grand Prix -kilpailuissa. Ikäluokkamme on seniori 1 ja taitotasomme on B-luokka, eli toiseksi korkein taitotaso. Tanssimme parini kanssa ns. kilpatanssin kuninkuusluokkaa eli 10-tanssia, jossa harjoitellaan ja kilpaillaan viidessä latinalaistanssissa ja viidessä vakiotanssissa. Harjoittelemme kolmesta viiteen kertaa viikossa ja kilpailukaudella kilpailuja mahtuu noin 6-9 kisaa puoleen vuoteen.

—  Kilpatanssi syö ison osan vapaa-ajastani, mutta sen lisäksi harrastan cheerleadingin luottamustoimia ja parhaillaan olen Suomen Cheerleadingliiton varapuheenjohtaja. Liittotasolla intohimonani on kehittää lajia valtakunnallisesti, niin harraste- kuin kilpaurheilutasoillakin.

10-tanssiin kuuluvat niin latinalais- kuin vakiotanssitkin

Lempi televisio-ohjelmasi?

—  Television katsomiselle ei juuri jää aikaa, mutta silloin kun satun telkkarin ääreen niin olen hulluna ”rakkausohjelmiin”! Eli kaikenmaailman satuhäät, meidänhäät, kosintaohjelmat sun muut ovat heikkouteni :-) , lisäksi kaikenlainen scifi, jännitys ja kauhu on kiinnostavaa katsottavaa. Mitään sarjaa en seuraa viikkotasolla, sillä olen vuosia sitten päättänyt etten nauhoita mitään ohjelmia vaan katson televisiota vain ja ainoastaan jos satun juuri oikeaan ohjelman aikaan kuvaruudun ääreen.

Mitä hurjaa olet elämässäsi tehnyt?

—  Hurjaa... Jaahas. Olen aina ollut ennakkoluuloton ja vähän hurjapäinenkin, joten varmaan olen tehnyt aika paljonkin kaikenlaista hurjaa. Mutta mainittakoon tässä vaikka benji-hyppy ja vuoden 2007 Venezuelan matkalla seikkailu armeijan alueella. Piti mennä katsomaan guácharo-lintujen luolaa (lintu, joka elää öisin ja suunnistaa pimeässä kaikuluotaimella kuten lepakot), mutta eksyttiin pahasti. Raskailla aseilla varustetut armeijan miehet sitten melko karskilla tavalla ”ohjasivat” meidän takaisin oikealle tielle. Harvoin pelottaa oikeasti, mutta silloin pelotti!

Mitä pelkäät?

—  Hämähäkkejä vähän ja ampiaisia nykyään vähän enemmän, varsinkin viime syksyn jälkeen kun toimiston lattialla ryömi ”kertaalleen tapettu” ampiainen ja pisti minua varpaanväliin.

Lempiruokasi?

—  Lohipasta. Ja pekonipasta. Ravintolassa kunnon pihvi mediumina toimii aina. Omatekemistä ruoista uunilohi juusto-sienikastikkeella on lempiruokaani, josta muutkin tykkäävät kuuleman mukaan :-).

Mistä tykkäät työssäsi?

—  Työni on kivaa, koska se on sopiva sekoitus itsenäistä työtä ja tiimityöskentelyä. Saan olla tekemisissä mitä erilaisimpien ihmisten kanssa, kun olen yhteyksissä valmentajiin, harrastajiin ja heidän vanhempiinsa, johtokunnan jäseniin ja muihin sidosryhmiin. Voin myös itsenäisesti rytmittää työskentelyäni aika paljon, mikä taas antaa mahdollisuuksia tehdä töitä tehokkaasti ja oikeaan aikaan. Koska yhdistystoiminnassa on valtavasti erilaisia luottamustoimisia toimijoita, mahtuu mukaan monenlaisia luonteita ja erilaisia persoonia. Kaikkien kanssa toimiminen jouhevasti on välillä haasteellista, mutta toisaalta se on myös tämän työn paitsi suola, myös sokeri. Mikään ei ole niin hienoa kuin palaveerata vaikkapa innostuneiden ja idearkkaiden valmentajien tai johtokuntalaisten kanssa – Siitä saa itselleenkin energiaa ja voimaa päiväkausiksi eteenpäin.

—  Tykkään työstäni myös siksi, että ole unelma-ammatissani: Lukioikäisenä kun kerroin 90-luvun puolivälissä Lyseossa opolle että suunnitelmissani on työllistyä tulevaisuudessa cheerleadingin pariin, hän nauroi minut melkein ulos luokasta... Monien mutkien kautta voin kuitenkin nyt todeta, että sain mitä tavoittelin ja päivätyöni on juurikin cheerleadingin parissa. Unelmat siis saa toteen, kun tarpeeksi tekee töitä asian eteen!

90-luvulla NL cheerleaderit olivat tuttu näky Oulun Voimamies-kisoissa (kuva vuodelta 1996)

Mikä NL:ssä on parasta?

—  NL:ssä parasta on se, että se on kaikille. Meillä harrastamisen voi aloittaa minkä ikäisenä, kokoisena, näköisenä tai kuntoisena tahansa, cheerleading ja cheertanssi sopii kaikille. Meillä on helppo päästä porukkaan mukaan ja harrastaa, jokainen on tervetullut! Nuorin harrastaja tällä hetkellä on 2,5-vuotias ja vanhin taitaa olla jo 70-vuotta. Väliin mahtuu koko elämän kirjo, niin harrastelijoita kuin sm-tason kilpaurheilijoitakin.

—  Meidän valmentajat ovat suurimmilta osin luottamustoimisia valmentajia eli he eivät saa ohjaustyöstään palkkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että he ovat mukana ohjamaassa cheerleadingia siksi että heillä on intohimo ja palo siihen – Se on mielestäni tosi iso etu ja yksi NL:n vahvuus, että meidän ohjaajat ovat niin innostuneita asiastaan. Suurin osa heistä on myös valtavan kunnianhimoisia eli he haluavat kehittää itseään, kouluttautua valmentajina ja tulla koko ajan paremmiksi ohjaajiksi. Vuoden alku onkin ollut ihan mahtavaa yhteen hiileen puhaltamista, on oikein sellainen #nlperhe –fiilis kun uutta kautta on porukalla valmisteltu.

Miksi cheerleading on huippua?

—  Cheerleading on joukkueurheilua parhaimmillaan. Lajissa painottuu sitoutuneisuus, ryhmähenki ja luottamus toisiin. Harjoituksissa ollaan joukkueena, joukkuehenkeä vahvistetaan ja myöhemmin kilpailutoiminnassa sekä voitot että tappion hetket koetaan yhtessä joukkuekavereiden kanssa. Tätä lajia harrastavalla nuorella ei ole vain yhtä kaveria, ei kahta eikä edes kolmea, vaan koko joukkueellinen kavereita joiden kanssa kasvaa, kokea, elää ja oppia liikunnallinen elämäntapa cheerleadingin parissa. Osa omista joukkuekavereista jää pysyviksi, elämänmittaisiksi ystävyyssuhteiksi ja lajin parissa saadut kokemukset pysyvät muistoissa koko elämän ajan. Cheerleading on tietyllä tapaa extremelaji, jossa pääroolissa ovat luottamus, rohkeus, yhteistyö ja avoimmuus – Juuri sellaisen ominaisuudet, joita muuallakin elämässä tarvitaan. Cheerleadingissä on tärkeää kehittyä sekä yksilönä että joukkueena - Näin monipuolista joukkueurheilua ja taitolajia saa hakea!

Kuvassa voittoisat vuoden 2009 Timantit Daytona Beachin rantavesissä. Muutaman päivän päästä kuvan otosta he olivat myös MM-hopeamitalisteja!

Historian havinaa: 1980-1990 –luvut

Nyt se alkaa, nimittäin kauan toivottu NLC-blogi! Jatkossa blogissa voi tutustua joukkueisiin ja harrastajiin heidän itsensä kertomina, lukea ajankohtaisista asioista mitä hallilla ja seurassa tapahtuu, tutustua valmentajiin ja seuratoimijoihin sekä lukea välillä historiakatsauksia, kun muistelemme seuran alkuaikoja.

Lyhyt ja ytimekäs, pääkohdat seuran historiasta sisältävä Northern Lightsin cheerleadereiden historia on luettavissa seuran nettisivuilla, joten käy lukemassa myös se: http://cheer.northernlights.fi/seura-lajit/northern-lights-ry/ . Täällä blogin puolella silloin tällöin julkaistavissa Historian havinaa -katsauksissa kerrotaan oululaisen cheerleadingin tarinaa kuvin ja sellaisin tarinoin, joita ei ole aiemmin muualla julkaistu!

- - - - - - - -

Amerikkalainen jalkapallo ja sen mukana cheerleading tuli Suomeen ja myös Ouluun 1980-luvun alussa. Northern Lights on perustettu ensimmäisten seurojenjoukossa eikä aikaakaan, kun amerikkalaisen jalkapallon pelaajat huomasivat heiltä puuttuvan lajiin niin oleellisesti kuuluvat kannustajat, cheerleaderit. Tuumasta toimeen ja cheerleadereitä etsimään. Aivan alkuaikoina kentänlaidalla kannustajan tehtävää hoitivat pelaajien siskot ja tyttöystävät. Sitten amerikkalaisen jalkapallon peleissä kannustivat tanssiryhmät, joita pelajat pyysivät avuksi kentänlaidalle kannustamaan... Oulussa kentänlaidalla cheerleadereinä toimivat jonkin aikaa mm. oululaisen kilpatanssiseura Telemarkin tanssijat. Cheerleadingin Suomenmestaruuksista alettiin kilpailla myös 1980-luvulla ja Northern Lightsin silloinen ryhmä voittikin lajin Suomen Mestaruuden vuosina 1987-1988. Ryhmä koostui tuolloin Telemarkin kilpatanssitytöistä, joista useammasta sittemmin tulikin omassa lajissaan tanssin ammattilaisia.

NL cheerleaderit eli Telemarkin kilpatanssijatytöt voittivat cheerleadingin Suomen mestaruuden vuosina 1987-88.

Myöhemmin 1980- ja 90-lukujen taitteessa kannustajan roolin kentänlaidalta ottivat muutamaksi vuodeksi itsekin amerikkalaista jalkapalloa lippupallon muodossa pelanneet naiset. Kuvamateriaalia tuolta ajalta on vain vähän, ainoastaan tässä näkyvät kaksi kuvaa Castrénin kentältä! Huiskien koolla oli todellakin väliä ja asukin poikkesi mainittavasti nykyisestä cheer-muodista :- )

Lippupallon pelaajatytöt hoitivat pelikannustukset Castrénin kentällä vuonna 1989.

1990-luvun alussa cheerleadingtoiminta hiipui Oulun alueella lähes kokonaan, mutta 1993 aloittaneesta ryhmästä lähtien aktiivinen vuosittainen kilpailutoiminta on jatkunut näihin päiviin saakka. Samoihin aikoihin lajiin tulivat myös mukaan pienet nostot ja heitot. Cheer- ja tanssisarjoja ei ollut erikseen, vaan kaikki paketoitiin yhteen ja samaan tanssivoittoiseen kolmen minuutin ohjelmaan. 1990-luvun alussa ”Cheerleadingin TV-kisat” käytiin Viking Linen laivalla, jossa yökerhossa (päiväaikaan) esitetyt kilpailuohjelmat kuvattiin ja finalisteiksi valitut ohjelmat pääsivät televisioon yleisöäänestykseen, jonka kautta voittajajoukkue vuosittain valittiin.

Kilpailut sisälsivät aina laivaristeilyn. Kuvassa NL cheerleaderit TV-kilpailuissa Viking Linen laivalla vuonna 1993.

Oleellista ei kuitenkaan ollut kilpailuihin osallistuminen, vaan harrastuksen puitteissa viikonloput täyttyivät amerikkalaisen jalkapallon pelikannustamisesta niin kotipeleissä kuin vieraspeleissäkin, jonne myös cheerleaderit matkustivat joukkueen bussilla. Kyseessä oli siis todellinen elämäntapaharrastus, sillä viikkotreenien lisäksi myös lähes kaikki viikonloput toukokuusta syyskuuhun vietettiin oman joukkueen ja tietysti amerikkalaisen jalkapallon joukkueen kanssa. Kilpailuohjelman lisäksi opeteltiin siispä koko kirjasellinen erilaisia kannustushuutoja, jotka jakautuivat kaikkii tilanteisiin sopiviin yleishuutoihin sekä hyökkäyksen ja puolustuksen vuoroille sopiviin kannustuksiin. ”Revontulet kun pelaa taas, ne vastustajat karistaa kannoiltaan...”

NL cheerleaderit pelireissulla kannustamassa jossakin päin Suomea vuonna 1996.

Lisäksi Oulun alueella cheerleaderit olivat tuttu näky esimerkiksi vuosittain Oulussa järjestetyissä Voimamies-kilpailuissa, jotka olivat yksi vuosittaisista kaupungin suurimmista kesätapahtumista. Useissa erilaisissa kaupungin tapahtumissa näkyneet cheerleaderit olivat varmasti syy siihen, että laji tuli kaupunkilaisten tietoisuuteen ja ylipätään tunnetuksi.

Tytöt aamutuimaan Raksilassa vuonna 1996, matkalla Jäähallille Voimamies-kilpailuihin esiintymään.

Suurta arvostusta laji ei kuitenkaan nauttinut vielä kovinkaan suuren yleisön puolelta ja esimerkiksi 90-luvun puoliväliin saakka cheerleaderit harjoittelivat ulkona pelaajien nurmikenttävuoroilla, sillä cheerleadingia ei luettu oikeaksi urheilulajiksi ja siksi sille ei voitu myöntää vaikkapa kouluilta sisältä salivuoroja harjoittelua varten. Toiminta cheerleadereillä kasvoi hiljalleen ja 90-luvun puolivälissä oli jo perustettu senioreiden lisäksi juniorijoukkue, jota kaksi innokasta senioricheerleaderiä, Heli ja Saara, ryhtyivät valmentamaan. Kaupungin liikuntavirasto heltyi myös myöntämään harjoittelua varten salivuoroja, joka osaltaan auttoi harjoittelun kanssa valtavasti.

Junioritreenit ja hyppyharjoittelua Lyseon liikuntasalissa vuonna 1995.

Tietysti lajissa kilpailtiin edelleen myös mestaruuksista. 90-luvun lopussa kilpailtiin A- ja B-sarjojen mestaruuksista sekä junioreissa että senioreissa. A-sarja oli se oikea Suomen mestaruus –sarja ja B-sarja oli ennemminkin suunnattu uusille tulokkaille. B-sarjassakin oli kuitenkin kunnon kilpailua ja useita joukkueita kilpailemassa, sillä laji myös levisi Suomessa kovaa vauhtia uusille paikkakunnille tuohon aikaan. Idea kahdessa eri sarjassa oli se, että B-sarjaan on helpompi uusien tulla mukaan. Sääntö oli, että B-sarjan voitettuaan joukkueen on siirryttävä seuraavalle vuodelle kilpailemaan A-sarjaan.

Northern Lightsin ryhmät lähtivät luonnollisesti kilpailemaan aluksi B-sarjaan ja kuten aiemmin TV-kilpailuissakin,  osaamistaso ei ollut päätähuimaavaa. Kotiin saatettiinkin tulla yöjunalla Helsingistä itku silmässä, kun oltiin taas jääty kilpailusarjan hännille. ”Mutta kivat puvut teillä” oli tutuksi tullut kommentti tuomaristolta. No, pohjoisen tytöt eivät ole koskaan olleet luovuttajia ja tuumasta toimeen, takaisin harjoitussalille treenaamaan lisää. Valmentajilla oli into oppia paremmiksi koreografian tekijöiksi ja tytöilllä enenevissä määrin kasvava palava halu kehittyä lisää. Vuonna 1997 Northern Lightsin juniorit sitten voittivatkin B-sarjan ja saman tempun tekivät seniorit seuraavana vuonna. Näin Northern Lightsin cheerlederit siirtyivät oman lajin kilpailuissaan ”isojen tyttöjen sarjaan” ja sillä tiellä edelleen ollaan, kun Northern Lightsin menestys on jatkunut näihin päiviin saakka.

Junioreiden B-sarjan mestarit vuonna 1997.

Suomen Cheerleadingliitto perustettiin 1995, tosin aluksi nimi oli Suomen Cheerleaderit ry. Tästä lähti myös lajin voimakas kehitys, kun lajissa kehittyivät valmentaja- ja tuomarikoulutukset, sekä muu toiminta koko maassa. Myös akrobatia alkoi selkeästi lisääntyä lajin kisaohjelmissa.

Oulun vanhat pelikenttien kuninkaat, Välivainion Castrénin kenttä (jossa NL edelleen kesäisin pelaa) ja Keskuskenttä kaupungin keskellä, tulivat 90-luvulla tutuksi säällä kuin säällä, niin treeni- kuin pelikenttinäkin. Sen verran ilmoilla oli väliä, että kaatosateessa ei enää nostoja tehty puoliaikaohjelmassa pelissä. Mutta tihkusateella kyllä, siinä tapauksessa vain pyyhittiin lenkkarin pohjista enimmät märät ruohot pois ennen esityksen alkua! Nostotekniikoita ei juurikaan oltu säädelty mitenkään, eikä 90-luvun cheerleaderillä kyllä päätä palellut sateella pyramiidiin kiivetessään. Onneksi näistä ajoista on laji kehittynyt jo valtavasti eteenpäin!

Naisten joukkueen korkein pyramiidi pelissä Castrénin kentällä vuonna 1997.

Junioreiden taidonnäyte pelistä Keskuskentältä vuodelta 1996.

90-luvun taittuessa loppua kohti, cheerleadereiden määrä Northern Lightsissa kasvoi vielä yhdellä joukkueella, kun seurassa aloitettiin minien ryhmä. Tämä oli iso juttu, sillä nyt saatettiin jo sanoa cheerleadingtoimintaa olevan Oulussa kolmessa ikäluokassa!

Ensimmäiset minit Castrénin kentällä kesällä 2000.

Vuonna 1999 aloitettiin myös kausinäytöksien pitäminen, tilaksi riitti tuolloin Linnanmaan liikuntahallilta yksi lohko katsomoineen – Ja siinäkin oli runsaasti tilaa! Jäseniä oli cheerleading-jaostossa vuonna 1999 huikeat 35, mutta nyt mukana oli jo useampi cheerleading-kipinän saanut tuleva avainhenkilö, joista myöhemmin on tullut jaoston perustajia, seura-aktiiveja, valmentajia ja lajin vannoutuneita tukijoita tähän päivään saakka. Into cheerleadingin kehittämiseen ja seuran kasvattamiseen oli syttynyt ja saanut hyvän pohjan jo 90-luvun loppuun mennessä. Tunnistatko heitä alla olevasta kuvasta?

  Koko NL cheerleading-jaosto eli minit, juniorit ja naiset vuonna 1999.