torstai 21. marraskuuta 2019

Valmentajan top 5 huikeat ja top 5 haasteelliset asiat kilpailupäivinä

Seurassamme on tällä hetkellä 24 kilpailevaa joukkuetta ja niin kuin arvata saattaa, kilpailupäivät sisältävät monenlaisia omituisia ja hassunhauskoja sattumuksia. Tästä löytyy tiivistetysti mieleenpainuvimpia kokemuksia kilpailupäiviltä.

Huikeat:

1. Saa viettää aikaa omien valmennettavien kanssa
Kilpailuissa ja varsinkin kilpailumatkan aikana tulee juteltua paljon enemmän harrastajien kanssa, joten tämä lähentää samalla harrastajia keskenään, mutta myös valmentajien suhdetta harrastajiin.

2. Nähdä onnistumisen ilo
Paras tunne kilpailuissa on ehdottomasti se, kun joukkue tekee oman parhaan suorituksensa. Sitä tunnetta ei voi edes kuvailla, mitä valmentajien päässä pyörii ohjelman aikana. Palkintojenjako se vasta jännittävä onkin. Kun joukkue pääsee omaan tavoitteeseen, on aivan ihana nähdä harrastajien onnellisuus heidän kasvoiltaan.

3. Joukkuehengen tiivistyminen
Olennainen osa lajiamme on joukkuehenki, joten valmentajan tavoitteena on saada yhteinäinen joukkue. Kilpailuissa aikaa vietetään paljon enemmän joukkueen kanssa, joten joukkuehenki tiivistyy jo melkein automaattisesti.

4. Kauden työ palkitaan
Koko kausi tai mahdollisesti koko vuosi on työstetty ohjelmaa harrastajien kanssa ja kauden viimeisissä kilpailuissa näytetään joukkueen taidot. Tämän eteen valmentajan tekevät todella paljon töitä on. Kun kilpailupäivä on ohi, parasta on se, että saa hengähtää rauhassa.

5. Pienet kootut asiat
Kilpailupäivän aikana koetaan paljon pieniä positiivisiä asioita yllä olevien lisäksi kuten mm. täysin yllätyksenä tullut sijoitus, uudet ystävyydet sekä huikea sää ja kilpailuolosuhteet.

Haasteelliset:

Useilla kilpailumatkoilla on törmätty myös pieniin vastoinkäymisiin ja tässä pari esimerkkiä niistä.

1. Kilpailuohjelman jännittäminen
Usealle urheilijalle kilpailupäivä saattaa olla jännitystä täynnä. Aamu alkaa sillä, että kaikki tavarat täytyy muistaa pakata ja olla ajoissa bussissa. Joillekin lämmittely saattaa aiheuttaa jännitystä, sillä ympärillä näkee muiden kilpailijoiden ohjelmia, eikä muista keskittyä omaan tekemiseen. Kilpailusuorituksen lähestyessä jännitys kasvaa entisestään. Tästä syystä esiintymistä ja outoja tilanteita harjoitellaan jo omalla treenihallilla. Näin suuremmasta kilpailujännityksesä päästää eroon kisaamisen aikana.

2. Kilpailuiden aikataulun muutokset
Miten yleistä onkaan se, että kilpailuiden aikataulut ovat myöhässä tai etuajassa. Tällöin joukkueet joutuvat joustamaan aikataulujaan, jotta kilpailemaan ehditään oikeaan aikaan. Tästä syystä valmentajat tekevät joukkueen aikataulun väljäksi.

3. Pitkät kilpailupäivät
Pisimmät kilpailupäivät ovat yleensä yhden päivän kilpailumatkat. Näihin lähtö on aikaisin aamulla ja paluu seuraavan päivän puolella aamuyöstä. Näiden kilpailupäivien aikana väsymys on läsnä varsinkin nuoremmilla harrastajilla.

4. Ruokailuiden järjestäminen aikatauluun
Ruokailuiden sovittaminen kilpailupäivän aikatauluun on haasteellista. Varsinkin jos kyseessä on myös itse aktiviisesti kilpaileva valmentaja. Ilman ruokaa ei kilpailupäivästä luonnollisesti tule mitään. Myös joukkueen sisälle mahtuu erilaisia tottumuksia. Osa ei kestä syödä ennen kilpailusuoritusta ja osan täytyy syödä ehdottomasti ennen matolle menemistä. Tästä syystä valmentajien täytyy ottaa huomioon jokainen urheilija.

5. Pienet sattumukset kilpailupäivänä
Mitä olisi kilpailut ilman pieniä vastoinkäymisiä. Tässä lueteltuna mieleenjääneitä hetkiä: Bussikuskia ei saada kiinni soittamalla, kyltit tai huiskat ovat hukassa, joku jää jumiin lukkojen taakse tai koru ei lähde irti, jolloin kilpailumatolle ei saa mennä.



perjantai 8. marraskuuta 2019

NL Valmentajat esittäytyvät - Osa 9

Tutustu valmentajiin! 
Seurassamme ohjaa ja valmentaa yli 30 valmentajaa ja apuohjaajaa, jotka mahdollistavat mahtavan harrastuksen yli 700 urheilijallemme. Syksyn aikana pääsemme tutustumaan NL-valmentajiin paremmin valmentajaesittelyiden muodossa, kun esittelyvuoron blogissa saa kerrallaan kolme valmentajaa. Pyysimme valmentajia vastaamaan muutamiin kysymyksiin ja lähettämään itsestään jonkin oldies goldies -kuvan menneiltä vuosilta cheerleadingin parista - Huikea syksy tulossa, kun pääsemme tutustumaan NL-valkkuihin enemmän!

-----------------

Nimesi ja ikäsi?

Anna-Katriina "AK" ja olen 18-vuotias.

Mitä teet cheerleadingin ulkopuolella?

— Cheerleadingin ulkopuolella yleensä treenaan omatoimisesti salilla tai lenkkeilen ulkona. Vietän myös todella paljon aikaa minulle rakkaiden ystävieni ja perheen kanssa. Ja välillä on ihan kiva vain löhötä sohvalla, syödä herkkuja ja katsoa poikakaverin kanssa elokuvia. 

Kuinka ja milloin löysit cheerleadingin, ja kuinka tulit lajin pariin? 

— Löysin lajin kun olin 7-vuotias ja naapurini harrasti silloin cheerleadingiä Rubiineissa. Kävimme sitten yhdessä äitini kanssa katsomassa seuran näytöstä ja kiinnostuin lajista heti. Aloitin itse myös Rubiineissa.

Missä olet valmentajana vahvimmillasi? Mitä tykkäät valmentaa? 

— Valmentajana olen todella positiivinen ja yritän pitää yllä mahdollisimman hyvin positiivista ilmapiiriä joukkueessa. Olen kehittynyt akrojen auttamisessa huimasti sekä tietysti annan vinkkejä ja neuvoja parhaani mukaan! Valmennan tällä hetkellä juniorijoukkuetta ja pidän ikäluokasta todella paljon. Parasta on kun näet, että joku onnistuu ja näet kasvoilta sen loisteen ja hyvän mielen.

Mitä itse harrastat ja kuinka rentoudut? 

 Rentoudun kuuntelemalla musiikkia tai ihan vain nukkumalla. 😄 Välillä kaiken kiireen keskellä pelkkä lepo tekee hyvää ja pitää löytää aikaa myös itselle ja omille ajatuksille.

Mitä sarjaa seuraat tai mikä on lempileffasi? 

— Lempisarjani on Prison Break ja lempileffani Leijonakuningas.

Mistä pidät eniten maailmassa?

— Ihan yksinkertaisesti elämästä ja onnellisuudesta!

Mitä inhoat eniten maailmassa? 

— Inhoan hyttysiä!

Miksi cheerleading on parasta ja terveisesi NL-perheelle/harrastajille?

Cheerleading on kaikinpuolin paras laji mitä tiedän. Tämä on niin monipuolista ja AINA on mahdollisuus oppia jotain uutta. Ja kun uuden jutun saavuttaa niin se tunne on sellainen ettei sen haluaisi loppuvan. Myös joukkuekaverit tukevat harrastuksen mielekkyyttä, joka tekee lajista vielä paremman. Olen itse joukkueurheilija ja pidän siitä kun saa tehdä asioita yhdessä joukkueen kesken.

Fun fact sinusta? 

— Olen pienestä asti rakastanut Leijonakuningas-elokuvaa ja leikin pienenä Simbaa tai Nalaa sekä saatoin katsoa elokuvan jopa viisi kertaa putkeen. En edes tiedä miten olen pystynyt siihen. 😅


AK kannustamassa Ynnin koripallopelissä alkuvuonna 2019.

-------------------------------

Nimesi ja ikäsi?

— Veera, 23 vuotta. 

Mitä teet cheerleadingin ulkopuolella?

— Työskentelen NL:ssä seurakoordinaattorina ja lisäksi valmennan useampaa joukkuetta Oulussa ja Kemissä, joten minulla on aika vähän cheerleadingin ulkopuolista elämää. Vapaa-aika kuluu suurimmaksi osaksi kotona rentoutuen tai läheisten kanssa. 

Kuinka ja milloin löysit cheerleadingin, ja kuinka tulit lajin pariin?  

— Kiinnostuin lajista vuonna 2007, kun näin tv:stä cheerleadingin SM-kilpailut. Timantit voittivat tuolloin Suomen mestaruuden omassa sarjassaan ja siitä asti haaveenani on ollut urheilla Timanteissa. Äitini ilmoitti minut mukaan ja aloitin samana vuonna harrastuksen Safiireissa.

Missä olet valmentajana vahvimmillasi? Mitä tykkäät valmentaa? 

— Olen kehittynyt hurjasti koreografioiden tekemisessä ja koen sen olevan tällä hetkellä yksi vahvuuksistani. Olen valmentajana reilu, mutta sopivan vaativa sekä suunnitelmallinen. Stuntit on osa-alueista oma lempparini, ja tykkään valmentaa motivoituneita urheilijoita eri ikä- ja taitotasoilta. 

Mitä itse harrastat ja kuinka rentoudut?  

— Harrastan cheerleadingiä seuramme naisten edustusjoukkueessa Timanteissa ja käyn kuntosalilla. Rentoudun parhaiten olemalla tekemättä mitään tai nukkumalla. 

Mitä sarjaa seuraat tai mikä on lempileffasi? 

— Tykkään seurata kaikenlaisia hömppäsarjoja, kuten mm. Salkkareita. Leffoja katselen harvemmin, mutta kaikki komediat ja romanttiset elokuvat ovat eniten mieleen.

Mistä pidät eniten maailmassa?

— Kiireisenä ihmisenä rakastan lomailua ja omaa aikaa. Lisäksi pidän matkustelusta, hyvästä ruuasta ja tietenkin urheilusta.

Mitä inhoat eniten maailmassa? 

— Aikaisia aamuherätyksiä, negatiivisuutta ja kapeakatseisuutta.

Miksi cheerleading on parasta ja terveisesi NL-perheelle/harrastajille?

— Cheerleading on parasta, koska se on niin monipuolinen laji ja sopii kaikille! Jokaiselle löytyy oma paikka joukkueesta ja harrastaa voi niin pitkään kuin haluaa. Laji tarjoaa paljon uusia haasteita ja kokemuksia sekä siinä on rajattomat mahdollisuudet kehittyä.

— Tsemppiä kaikille loppukauden treeneihin ja kilpailuihin! 

Fun fact sinusta? 

— Rakastan nukkumista! Olen parhaimmillaan nukkunut 15 tuntia putkeen heräämättä kertaakaan. Lisäksi pelkään viemäreitä... 😅


Kuva vuodelta 2010 May Madness -kilpailuista, kun Kristallit saavuttivat ensimmäisen sijan junioreiden aloittelijasarjassa. 

-------------------------------

Nimesi ja ikäsi?

— Jenna, 17v.
  
Mitä teet cheerleadingin ulkopuolella?

— Opiskelen Oulunsalon lukiossa toista vuotta.

Kuinka ja milloin löysit cheerleadingin, ja kuinka tulit lajin pariin? 

— Vuotta en tarkalleen muista, mutta 2015 tai 2016 päätin aloittaa cheerleadingin, koska kaverini olivat kehuneet lajia ja suosittelivat aloittamaan.

Missä olet valmentajana vahvimmillasi? Mitä tykkäät valmentaa? 


— Tykkään valmentaa ihan kaikkea. Tämä on vasta ensimmäinen kauteni valmentajana eikä kokemusta ole paljoa, jonka takia vahvuuksia on vaikea sanoa.

Mitä itse harrastat ja kuinka rentoudut? 

— Harrastan cheerleadingia Topaaseissa sekä cheertanssia Selestiineissä. Rentoudun omassa sängyssä katsomalla Netflixiä.

Mitä sarjaa seuraat tai mikä on lempileffasi? 

— Tällä hetkellä seuraan ysärisarja Full Housea. Monet kauhuleffat ovat lemppareitani, mutta en osaa sanoa vain yhtä tiettyä.

Mistä pidät eniten maailmassa?

— Ruuasta, ja varsinkin hot wingsit on ihan lemppareita.

Mitä inhoat eniten maailmassa? 

— Tähän en osaa vastata.

Miksi cheerleading on parasta ja terveisesi NL-perheelle/harrastajille?

— Cheerleading on parasta, koska lajissa pystyy koko ajan kehittämään itseään sekä muita. Lajin kautta olen saanut myös uusia kavereita sekä parhaan kaverin, mikä on ihan huippua!

Fun fact sinusta? 

— Olen lyhyempi kuin 13-vuotias pikkuveljeni. 😁


Vasemmalla stunttikuva Kristalleista vuodelta 2018 ja oikealla Jennan kisalook vuoden 2017 Super Cheer -kilpailuista.