perjantai 15. joulukuuta 2017

Helmet 2017 esittäytyy

Juniorien edustusjoukkue Helmet kertoo vuoden 2017 joukkueestaan

Helmissä on tällä hetkellä 31 taitavaa urheilijaa. Tytöt ovat kaikki 03-01 syntyneitä. Noin puolet joukkueesta on tullut vuoden 2016 Helmistä ja puolet ovat uusia urheilijoita minien edustusjoukkueista Safiireista, sekä junioreiden B-joukkueesta Kristalleista. Valmentajina Helmillä on viime vuodelta tutut Krista ja Annika. Kapteeneiksi tälle vuodelle Helmet äänestivät Linnean, Annukan ja AK:n.



Helmien kapteenit kaudella 2017

Joukkue on kisannut tänä vuonna neljissä kilpailuissa, Pohjoisen aluekilpailuissa, Summer Cheer Cupissa, Syyskisoissa ja SM-karsinnoissa. Kova työ treeneissä on palkittu kisoissa, sillä menestys niissä on ollut hieno. 

Summer Cheer Cupissa saavutimme ensimmäisen sijan, ja sitten viimeisimmissä kisoissamme, SM-karsinnoissa, saavutimme lähes puhtaalla ohjelmalla sijan 4.
Tuleva viikonloppuna vuosi huipentuu SM-kisoihin, jota varten onkin treenattu kovaa.



Helmet SCC palkintojenjaossa

Pääsimme tänä vuonna mukaan maajoukkuerinkiin. Maaliskuussa ja elokuussa Vierumäen urheiluopistossa pidetyiltä leireiltä saimme erittäin hyviä vinkkejä lajitaitojen harjoitteluun sekä opimme todella paljon uutta. Treenin ohella kuuntelimme myös luentoja muun muassa
nopeusharjoittelun ja voimaharjoittelun perusteista. Medialuento laittoi meidät pohtimaan oman joukkueen profilointia, vahvuuksia ja tarinoita. Kuulimme myös tämän vuoden naisten maajoukkueessa urheilevien ajatuksia ja saimme kysellä heiltä asiasta.



Maajoukkuerinki maaliskuussa

Joukkue on kehittynyt huimasti vuoden aikana. Harjoittelemme 4 kertaa viikossa, sekä joukkueen omia leirejä on kauden aikana muutamia. Normaalin lajitreenin ohella meillä on myös erityisesti peruskuntokaudella fysiikkatreenejä, joissa tarkoituksena on kohottaa kuntoa ja kasvattaa voimaa ja räjähtävyyttä.

Haastattelussa viimekaudella Safiireissa urheillut Oona:






Kuka olet ja kauanko olet harrastanut cheerleadingia?

-Olen Oona Savolainen, 14-vuotias. Olen harrastanut cheeriä kohta 10 vuotta.

Mitä stunttipaikkaa teet?
- Teen takarin paikkaa. Olen tehnyt sitä vain muutaman vuoden, olin aikaisemmin pohja.

Mikä on parasta lajissa?
-Tässä lajissa tykkään eniten stunteista ja uuden oppimisesta, sekä uusissa jutuissa onnistumisen tunteesta.

Mikä on parasta Helmissä?
-Helmissä parasta on joukkuehenki ja se että kaikki on kannustavia ja tukee toisiaan, sekä kaikki on kavereita keskenään! Olemme tosi yhtenäinen ja taitava joukkue. :)




Tsemppiä kaikille SM-kisoissa kisaaville!

Pienten lasten joukkue - Smaragdit

Northern Lightsissa on myös perheen pienimmillä mahdollisuus harrastaa cheerleadingia. Smaragdit ovat seuran toiseksi nuorimpien ryhmä, jossa harrastavat 6-8 vuotiaat harrastajat. Kerran viikossa harjoitteleva ryhmä tutustuu cheerleadingin osa-alueisiin, kuten stuntteihin, akrobatiaan, huutoon, hyppyihin sekä harjoituksissa myös leikitään paljon. 

Smaragdit valmistelevat ohjelman seuran joulu- ja kevätnäytöksiin, johon kuuluu muun muassa huuto, akrobatiaa, pieniä stuntteja ja tanssia. Ryhmä ei kilpaile. Smaragdeista voi edetä iän karttuessa seuran minijoukkueisiin. Tänä vuonna Smaragdeja on kaksi ryhmää. A ja B-ryhmät ovat saman tasoisia, mutta harjoittelevat eri päivinä.

Smaragdeihin otetaan uusia aloittelijoita vapautuville paikoille aina syksyisin ja keväisin ja mukaan voit tulla myös kesken kauden, mikäli ryhmässä on tilaa.
Uusien harrastajien ilmoittautuminen alkaa 8.1.2018. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet löydät seurav www-sivuilta.

Haastattelussa Smaragdien valmentaja Annika Kaltio:

Mikä on Smaragdien lempipuuhaa treeneissä?
-Lempipuuhaa on ehdottomasti stuntit. Tytöt haluaisi tehdä koko treenit vaan niitä. Myöskin hippa on aika kova sana ja sitä leikitään paljon.

Mikä on parasta ryhmän valmentamisessa?
-Parasta Smaragdien valmentamisessa on lasten suloisuus ja ne on niin söpöjä ja hauskoja. Tulen hyvin toimeen pienten lasten kanssa, niin itsekin oppii tyttöjen kautta paljon uutta.

Onko haastavaa valmentaa noinkin nuoria harrastajia?
-Siinä on omat haasteensa. Noin pienet ei jaksa keskittyä 5-10min kauempaa samaan asiaan. Niitä kiinnostaa ihan hulluna mitä muut joukkueet treenaa, niin niitä pitää aina paimentaa takaisin omien pariin. Haastavinta on yrittää saada heidät ymmärtämään, miksi me ei voida vielä tehdä suorille nostoja.

Valmennatko tällä hetkellä muita joukkueita?
-Valmennan Smaragdien lisäksi minien B-joukkuetta Rubiineja ja Safiirien ryhmästunttia Quartzia.
Tammikuussa käynnistyy uusien harrastajien ilmoittautuminen ja helmikuun alussa alkaa pienten lasten ryhmät.


Smaragdit A


Smaragdit B