maanantai 31. tammikuuta 2022

NL Edustusjoukkueiden esittely - Zirkonit

NL Blogin edustusjoukkueiden esittelyissä seuran edustusjoukkueet esittelevät itsensä vuorollaan sekä kertovat treenikuulumisiaan kuluneelta vuodelta. Alkuvuodesta 2022 esittelyt jatkuvat seuran tanssijoukkueilla! Tanssipuolen esittelyt potkaistaan käyntiin Zirkonien esittelyllä. 

- - -

Zirkonit ovat mini-ikäisten eli 9-12-vuotiaiden tanssijoiden edustusjoukkue. Zirkonit perustettiin seuraan vuonna 2006 mini-ikäisten tanssijoiden määrän lisääntyessä. Joukkueeseen kuuluu tällä kaudella 17 taitavaa nuorta tanssijaa, 3 huippua valmentajaa sekä yksi Jojo! Zirkonit ovat pitäneet minien tanssisarjan kärkeä jo monien vuosien ajan. Oman sarjansa Super Cheer -mestaruuksia vuosilta 2012-2021 on kertynyt kahdeksan. 

Joukkue seuran Joulunäytöksessä 2021.

Millaista joukkueen toiminta on harrastuskauden aikana?

— Joukkue treenaa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin puolitoista tuntia kerrallaan. Treenien lisäksi kauden aikana pidetään muutama leiri sekä kilpaillaan mahdollisuuksien mukaan syys- ja kevätkaudella. 


Millaisista urheilijoista koostuu Zirkonit 21-22? 

 Zirkonit uudistuivat kokonaan syyskaudelle 2021. Nykyisestä 17 urheilijan kokoonpanosta ainoastaan kolme on vanhoja joukkueen urheilijoita vuodelta 2020-2021. Tästä huolimatta treeneissä on huikea tekemisen meininki ja jokainen urheilija on motivoitunut säilyttämään Zirkonien jo perinteeksi muodostuneen menestyksen kansallisissa kilpailuissa. 


Keitä ovat joukkueen valmentajat? 

— Zirkoneita valmentavat Johanna, Sonja ja Minja. 

— Johanna eli Jossu on 21-vuotias. Zirkonien lisäksi Jossu valmentaa seuran junioreiden edustusjoukkuetta Junior Dance teamia sekä tanssii niinikään itse Ladies Dance teamissa ja HipHop Crewssa. 

— Sonja eli Peksi on 18-vuotias. Hän tanssii valmentamisen lisäksi itse naisten edustusjoukkueessa Ladies Dance Teamissa, HipHop Crewssa sekä junioreiden tanssin MM-projektissa edustaen Suomen maajoukkuetta. Peksi valmentaa Zirkoneita toista vuotta.

— Minja on 19-vuotias. Zirkonien lisäksi hän valmentaa myös tanssin B-juniorijoukkuetta Sitriinejä sekä ja tanssii itse HipHop Crewssa. Aiempana vuonna myös Minja tanssi Ladies Dance Teamissa.

Joukkueen valmentajat Johanna (vas.), Sonja (kesk.) ja Minja (oik.)


Keitä ovat joukkueen kapteenit? 

— Joukkueen kapteenit tällä kaudella ovat Olivia ja Sini. Olivia on 11-vuotias, ja harrastanut cheertanssia noin kolme vuotta. Olivia on Zirkoneissa tällä hetkellä toista vuotta. Sini puolestaan on 12-vuotias, ja on harrastanut lajia noin 2,5 vuotta. Myös Sini on Zirkoneissa toista vuotta.

Joukkueen kapteenit Olivia (vas.) ja Sini (oik.)

Mitä ovat joukkueen vahvuudet? 

— Joukkueen vahvuudet ovat ehdottomasti yhteishenki sekä urheilijoiden motivaatio. Kun kaikki joukkueen urheilijat puhaltavat yhteen hiileen, saadaan varmasti aikaan mahtavia tuloksia.


Mikä on parasta juuri teidän joukkueessa? 

— Parasta Zirkoneissa on selvästi joukkueen yhteishenki! Treeneihin on aina kiva tulla, kun hallilla on vastassa oma tuttu joukkue ja treenataan kohti yhteisiä tavoitteita. Lisäksi joukkue on täynnä älyttömän lahjakkaita ja lupaavia nuoria tanssijoita. 


Mitä joukkueelle kuuluu? 

— Joukkueen kausi on lähtenyt käyntiin huikeasti! Syyskauden aikana yhteiset tavoitteet kirjattiin selkeästi ylös ja niitä on lähdetty tavoittelemaan aina kuukausitavoite kerrallaan. Syyskauden loppupuolella joukkue tykitti treeneissä ahkerasti kisaohjelmaa ja valmistautui joulukuun Start-kotikilpailuihin. Joulukuun kilpailusuoritus näytti upealta ja urheilijat nauttivat päivästä. Alkuvuodesta joukkue on ahkerasti alkanut valmistautumaan kohti kevään kilpailukautta. Kevään aikana joukkue osallistuu Spirit 3- ja Super 3-kilpailuihin.  

Zirkonit Start Pohjoinen -aluekilpailuissa Oulussa 18.12.2021.


Terveiset NL-perheelle? 

— Tsemppiä kevätkauden kilpailuihin!

Seuraa Zirkonien kauden kulkua sosiaalisessa mediassa! 

Instagram: @nlzirkonit


Mitä tapahtuu? Seuraa kuulumisia: