Historian havinaa: 1980-1990 –luvut

Nyt se alkaa, nimittäin kauan toivottu NLC-blogi! Jatkossa blogissa voi tutustua joukkueisiin ja harrastajiin heidän itsensä kertomina, lukea ajankohtaisista asioista mitä hallilla ja seurassa tapahtuu, tutustua valmentajiin ja seuratoimijoihin sekä lukea välillä historiakatsauksia, kun muistelemme seuran alkuaikoja.

Lyhyt ja ytimekäs, pääkohdat seuran historiasta sisältävä Northern Lightsin cheerleadereiden historia on luettavissa seuran nettisivuilla, joten käy lukemassa myös se: http://cheer.northernlights.fi/seura-lajit/northern-lights-ry/ . Täällä blogin puolella silloin tällöin julkaistavissa Historian havinaa -katsauksissa kerrotaan oululaisen cheerleadingin tarinaa kuvin ja sellaisin tarinoin, joita ei ole aiemmin muualla julkaistu!

- - - - - - - -

Amerikkalainen jalkapallo ja sen mukana cheerleading tuli Suomeen ja myös Ouluun 1980-luvun alussa. Northern Lights on perustettu ensimmäisten seurojenjoukossa eikä aikaakaan, kun amerikkalaisen jalkapallon pelaajat huomasivat heiltä puuttuvan lajiin niin oleellisesti kuuluvat kannustajat, cheerleaderit. Tuumasta toimeen ja cheerleadereitä etsimään. Aivan alkuaikoina kentänlaidalla kannustajan tehtävää hoitivat pelaajien siskot ja tyttöystävät. Sitten amerikkalaisen jalkapallon peleissä kannustivat tanssiryhmät, joita pelajat pyysivät avuksi kentänlaidalle kannustamaan... Oulussa kentänlaidalla cheerleadereinä toimivat jonkin aikaa mm. oululaisen kilpatanssiseura Telemarkin tanssijat. Cheerleadingin Suomenmestaruuksista alettiin kilpailla myös 1980-luvulla ja Northern Lightsin silloinen ryhmä voittikin lajin Suomen Mestaruuden vuosina 1987-1988. Ryhmä koostui tuolloin Telemarkin kilpatanssitytöistä, joista useammasta sittemmin tulikin omassa lajissaan tanssin ammattilaisia.

NL cheerleaderit eli Telemarkin kilpatanssijatytöt voittivat cheerleadingin Suomen mestaruuden vuosina 1987-88.

Myöhemmin 1980- ja 90-lukujen taitteessa kannustajan roolin kentänlaidalta ottivat muutamaksi vuodeksi itsekin amerikkalaista jalkapalloa lippupallon muodossa pelanneet naiset. Kuvamateriaalia tuolta ajalta on vain vähän, ainoastaan tässä näkyvät kaksi kuvaa Castrénin kentältä! Huiskien koolla oli todellakin väliä ja asukin poikkesi mainittavasti nykyisestä cheer-muodista :- )

Lippupallon pelaajatytöt hoitivat pelikannustukset Castrénin kentällä vuonna 1989.

1990-luvun alussa cheerleadingtoiminta hiipui Oulun alueella lähes kokonaan, mutta 1993 aloittaneesta ryhmästä lähtien aktiivinen vuosittainen kilpailutoiminta on jatkunut näihin päiviin saakka. Samoihin aikoihin lajiin tulivat myös mukaan pienet nostot ja heitot. Cheer- ja tanssisarjoja ei ollut erikseen, vaan kaikki paketoitiin yhteen ja samaan tanssivoittoiseen kolmen minuutin ohjelmaan. 1990-luvun alussa ”Cheerleadingin TV-kisat” käytiin Viking Linen laivalla, jossa yökerhossa (päiväaikaan) esitetyt kilpailuohjelmat kuvattiin ja finalisteiksi valitut ohjelmat pääsivät televisioon yleisöäänestykseen, jonka kautta voittajajoukkue vuosittain valittiin.

Kilpailut sisälsivät aina laivaristeilyn. Kuvassa NL cheerleaderit TV-kilpailuissa Viking Linen laivalla vuonna 1993.

Oleellista ei kuitenkaan ollut kilpailuihin osallistuminen, vaan harrastuksen puitteissa viikonloput täyttyivät amerikkalaisen jalkapallon pelikannustamisesta niin kotipeleissä kuin vieraspeleissäkin, jonne myös cheerleaderit matkustivat joukkueen bussilla. Kyseessä oli siis todellinen elämäntapaharrastus, sillä viikkotreenien lisäksi myös lähes kaikki viikonloput toukokuusta syyskuuhun vietettiin oman joukkueen ja tietysti amerikkalaisen jalkapallon joukkueen kanssa. Kilpailuohjelman lisäksi opeteltiin siispä koko kirjasellinen erilaisia kannustushuutoja, jotka jakautuivat kaikkii tilanteisiin sopiviin yleishuutoihin sekä hyökkäyksen ja puolustuksen vuoroille sopiviin kannustuksiin. ”Revontulet kun pelaa taas, ne vastustajat karistaa kannoiltaan...”

NL cheerleaderit pelireissulla kannustamassa jossakin päin Suomea vuonna 1996.

Lisäksi Oulun alueella cheerleaderit olivat tuttu näky esimerkiksi vuosittain Oulussa järjestetyissä Voimamies-kilpailuissa, jotka olivat yksi vuosittaisista kaupungin suurimmista kesätapahtumista. Useissa erilaisissa kaupungin tapahtumissa näkyneet cheerleaderit olivat varmasti syy siihen, että laji tuli kaupunkilaisten tietoisuuteen ja ylipätään tunnetuksi.

Tytöt aamutuimaan Raksilassa vuonna 1996, matkalla Jäähallille Voimamies-kilpailuihin esiintymään.

Suurta arvostusta laji ei kuitenkaan nauttinut vielä kovinkaan suuren yleisön puolelta ja esimerkiksi 90-luvun puoliväliin saakka cheerleaderit harjoittelivat ulkona pelaajien nurmikenttävuoroilla, sillä cheerleadingia ei luettu oikeaksi urheilulajiksi ja siksi sille ei voitu myöntää vaikkapa kouluilta sisältä salivuoroja harjoittelua varten. Toiminta cheerleadereillä kasvoi hiljalleen ja 90-luvun puolivälissä oli jo perustettu senioreiden lisäksi juniorijoukkue, jota kaksi innokasta senioricheerleaderiä, Heli ja Saara, ryhtyivät valmentamaan. Kaupungin liikuntavirasto heltyi myös myöntämään harjoittelua varten salivuoroja, joka osaltaan auttoi harjoittelun kanssa valtavasti.

Junioritreenit ja hyppyharjoittelua Lyseon liikuntasalissa vuonna 1995.

Tietysti lajissa kilpailtiin edelleen myös mestaruuksista. 90-luvun lopussa kilpailtiin A- ja B-sarjojen mestaruuksista sekä junioreissa että senioreissa. A-sarja oli se oikea Suomen mestaruus –sarja ja B-sarja oli ennemminkin suunnattu uusille tulokkaille. B-sarjassakin oli kuitenkin kunnon kilpailua ja useita joukkueita kilpailemassa, sillä laji myös levisi Suomessa kovaa vauhtia uusille paikkakunnille tuohon aikaan. Idea kahdessa eri sarjassa oli se, että B-sarjaan on helpompi uusien tulla mukaan. Sääntö oli, että B-sarjan voitettuaan joukkueen on siirryttävä seuraavalle vuodelle kilpailemaan A-sarjaan.

Northern Lightsin ryhmät lähtivät luonnollisesti kilpailemaan aluksi B-sarjaan ja kuten aiemmin TV-kilpailuissakin,  osaamistaso ei ollut päätähuimaavaa. Kotiin saatettiinkin tulla yöjunalla Helsingistä itku silmässä, kun oltiin taas jääty kilpailusarjan hännille. ”Mutta kivat puvut teillä” oli tutuksi tullut kommentti tuomaristolta. No, pohjoisen tytöt eivät ole koskaan olleet luovuttajia ja tuumasta toimeen, takaisin harjoitussalille treenaamaan lisää. Valmentajilla oli into oppia paremmiksi koreografian tekijöiksi ja tytöilllä enenevissä määrin kasvava palava halu kehittyä lisää. Vuonna 1997 Northern Lightsin juniorit sitten voittivatkin B-sarjan ja saman tempun tekivät seniorit seuraavana vuonna. Näin Northern Lightsin cheerlederit siirtyivät oman lajin kilpailuissaan ”isojen tyttöjen sarjaan” ja sillä tiellä edelleen ollaan, kun Northern Lightsin menestys on jatkunut näihin päiviin saakka.

Junioreiden B-sarjan mestarit vuonna 1997.

Suomen Cheerleadingliitto perustettiin 1995, tosin aluksi nimi oli Suomen Cheerleaderit ry. Tästä lähti myös lajin voimakas kehitys, kun lajissa kehittyivät valmentaja- ja tuomarikoulutukset, sekä muu toiminta koko maassa. Myös akrobatia alkoi selkeästi lisääntyä lajin kisaohjelmissa.

Oulun vanhat pelikenttien kuninkaat, Välivainion Castrénin kenttä (jossa NL edelleen kesäisin pelaa) ja Keskuskenttä kaupungin keskellä, tulivat 90-luvulla tutuksi säällä kuin säällä, niin treeni- kuin pelikenttinäkin. Sen verran ilmoilla oli väliä, että kaatosateessa ei enää nostoja tehty puoliaikaohjelmassa pelissä. Mutta tihkusateella kyllä, siinä tapauksessa vain pyyhittiin lenkkarin pohjista enimmät märät ruohot pois ennen esityksen alkua! Nostotekniikoita ei juurikaan oltu säädelty mitenkään, eikä 90-luvun cheerleaderillä kyllä päätä palellut sateella pyramiidiin kiivetessään. Onneksi näistä ajoista on laji kehittynyt jo valtavasti eteenpäin!

Naisten joukkueen korkein pyramiidi pelissä Castrénin kentällä vuonna 1997.

Junioreiden taidonnäyte pelistä Keskuskentältä vuodelta 1996.

90-luvun taittuessa loppua kohti, cheerleadereiden määrä Northern Lightsissa kasvoi vielä yhdellä joukkueella, kun seurassa aloitettiin minien ryhmä. Tämä oli iso juttu, sillä nyt saatettiin jo sanoa cheerleadingtoimintaa olevan Oulussa kolmessa ikäluokassa!

Ensimmäiset minit Castrénin kentällä kesällä 2000.

Vuonna 1999 aloitettiin myös kausinäytöksien pitäminen, tilaksi riitti tuolloin Linnanmaan liikuntahallilta yksi lohko katsomoineen – Ja siinäkin oli runsaasti tilaa! Jäseniä oli cheerleading-jaostossa vuonna 1999 huikeat 35, mutta nyt mukana oli jo useampi cheerleading-kipinän saanut tuleva avainhenkilö, joista myöhemmin on tullut jaoston perustajia, seura-aktiiveja, valmentajia ja lajin vannoutuneita tukijoita tähän päivään saakka. Into cheerleadingin kehittämiseen ja seuran kasvattamiseen oli syttynyt ja saanut hyvän pohjan jo 90-luvun loppuun mennessä. Tunnistatko heitä alla olevasta kuvasta?

  Koko NL cheerleading-jaosto eli minit, juniorit ja naiset vuonna 1999.